Demokratian hinnasta

0

Kiitän osaltani huomiosta, jonka sain torstain Uudenkaupungin Sanomien pääkirjoituksessa. Perussuomalaiset puolustavat valtuustossa, niitä asioita ja arvoja, joita he nostivat esille vaalien alla. Tästä johtuen esitimme ja kannatimme valtuustossa muutoksia kokouslistan esityksiin. Vilpitön halumme on kaikkeen kivaan ja kauniiseen investoimisen sijaan turvata ns. lakisääteiset peruspalvelut sekä aktiiviset elämisen puitteet uusikaupunkilaisille.

Keskustelu ja äänestykset ovat osa pohjoismaista demokratiaa ja päätöksentekoa. Keskustellaan, äänestetään ja ollaan tehtyjen päätösten takana, se on tyylimme nyt ja jatkossa. Muistanette Lappeenrannan ja Japanin välissä sijainneen yksimielisyyden pesäkkeen, se kupsahti omaan yksimielisyyteensä ja sellaista päätöksentekoa tuskin kukaan kaipaa Uuteenkaupunkiin.

Kiitän kaikkia kokouksessa suunsa auki saaneita valtuutettuja keskustelusta ja puheenjohtaja Mauri Kontua tasapuolisesta puheenvuorojen jaosta. Niin päätoimittajalle, valtuutetuille kuin muillekin lehden lukijoille mukavaa ja rauhallista joulua!

Java Valkonen ps.