Vuosi 2021 on täyttynyt koronasta, kuntavaaleista, Alisenkadun kunnostuksesta, Valmet Automotiven uutisista ja sivistys- ja hyvinvointikeskukseen liittyvästä väännöstä. On myös remontoitu ja purettu A-sairaalaa ja löydetty sisäilmaongelmia uudemmista ja vanhemmista rakennuksista ympäri kaupunkia. Vuonna 2021 Uusikaupunki myös monisti kaupunginjohtajansa ja lanseerasi robotti-Atson. Puhuttipa kaupungissa myös buumerit tai niiden puute.
Mutta miltä Uudenkaupungin vuosi 2022 näyttää? Jääkö aluevaalien äänestysinto matalammaksi kuin kossun humalaprosentti? Synnyttävätkö katujen varsille heitellyt koronamaskit uuden sinikukkaisen kasvilajikkeen? Uudenkaupungin Sanomat pyysi maankuulua ennustajagurua Löfa von Contua katsomaan lasipalloonsa ja kertomaan, mikä Uuttakaupunkia odottaa.
Autotehdas lyö viinaa tankkiin
Autoteollisuuden asiantuntijat ovat jo pitkään muistuttaneet, että pyörä on jo keksitty, eikä autoakaan kannata keksiä uudelleen. Uudenkaupungin autotehtaalla kaivetaankin jo ensi vuonna uustuotantoon automallit, jotka ekologisuudessaan olivat aikaansa edellä ja jäivät osin siksi tekemättä.
Eniten innostunutta odotusta synnyttää autotehtaan ja Valtion teknillisen tutkimuskeskuksen (VTT) yhdessä jo 1980-luvulla kehittämä polttoaineratkaisu – viina. Tuolloin aivan vuosikymmenen alussa maailmalle esiteltiin Alko-Talbot. Tämä kaksoispolttoainejärjestelmällä varustettu, Talbot Horizon -auto käytti pääasiallisena polttoaineena viinaa. Auton kehittelytyö eteni käyttökokeisiin asti.
– Mutta viina on yhä käypä, ja eritoten päästötön, menovesi, joten aika on kypsä viina-autoilun paluulle, uskoo Löfa von Contu.
Tähän uusiohankkeeseen epäilevästi suhtautuvat ennustavat viina-auton törmäävän kuitenkin hyvin nopeasti lainsäädännöllisiin ongelmiin. Suurin kysymys liittyy polttoaineen valmistukseen. Ekologisin vaihtoehtohan olisi se, että jokainen voisi itse keitellä omat tankattavat saatavilla olevista raaka-aineista.
– Lainsäätäjien ja erityisesti lainvartijoiden näkökulmasta ongelmaksi nousee se, miten erotetaan viinan valmistus polttoaineeksi ja tiputtelu viihdekäyttöön. Ratkaisuksi ehdotetaan viinakorttia, johon merkitään ostetut ja keitetyt litrat sekä ajetut kilometrit, von Contu visioi.
Hittituote koulun hukkapaloista
Heti vuoden alkupäivinä Viikaistenmäen koulurakennusten purkutöiden yhteydessä löydetään liito-oravan papanoita ja sivistys- ja hyvinvointikeskuksen rakentamisen aloittaminen viivästyy jälleen. Paikalle tilataan Brysselistä EU:n karvaeläinkomppanian suojelu- ja tutkintayksikkö. Pitkällisten neuvotteluiden lopputuloksena Wintterin sisäpihalle päätetään tehdä talvipuutarhatyyppinen liito-oravien luonnonsuojelualue.
Talvipuutarha tarvitsee kuitenkin rahaa, jota kaupungin budjetista ei löydy, joten kaupunki päättää rakennuttaa uuden uimahallin syvimmästä altaasta vielä syvemmän, jotta tilaa voidaan vuokrata sukellusvenetehtaiden testivenekäyttöön.
– Kiinnostuneita löytyy erityisesti itänaapurista ja Uusikaupunki päättääkin perustaa venäläisen ystävyyskaupunkinsa Novgorodin kanssa Yellow Submarine -yrityksen, jolle haetaan Ukipoliksen ja Ravakan kautta Venäjän laajentumisrahaston tukiruplia, Löfa von Contu muotoilee.
Tarkoituksena on tuottaa multiglobaaliin käyttöön sukellusveneiden pohjatulppia. Samoilla tulpilla yritetään von Contun mukaan hillitä myös kaupungin jatkuvasti nousevia asianajo-, viestintä- ja markkinointikuluja.
Kaupungin elinkeinotoimi alkaa myydä koulujen puretuista paloista tehtyjä matkamuistoja turisteille. Nämä osoittautuvat entisten nuorten uusikaupunkilaisten joukossa samanlaisiksi myyntihiteiksi kuin Berliinin muurin tai Turun Myllysillan kappaleet aikoinaan.
– Tämä antaa mahdollisuuden myös rakennusten purkupalojen väärentäjille ja lopulta markkinoilla on yhtä paljon väärennettyjä matkamuistoja kuin pyhäinjäännösarkuissa piispa Henrikin värttinäluita, von Contu paljastaa.
Viikaisten purkutöiden yhteydessä alueelta löytyy myös viikinkiaikainen venehauta, jonka innostamana puolet Euroopan roolipelaajista ja kolmannes koko maapallon arkeologeista vaeltaa viikinkiasiainerityistuntija Gingeri Sarviaisen johdolla Uuteenkaupunkiin.
Yleltä pukkaa uutta tv-sarjaa
Autotehtaan Topin ja Tehtaan sankareiden jälkeen Ylellä on idea-arkku tyhjänä. Tv:n kuvausryhmä tekee paluun Uuteenkaupunkiin ja aloittaa ”Wintteri is coming” -sarjan kuvaamisen. Uudessa sarjassa seurataan innostunutta odotusta: tehtaalla Tinder-matchina tavanneeseen sankariperheeseen on syntymässä lapsi ja nyt jännitetään, ehtiikö Wintteri valmiiksi ennen kuin lapsen on määrä aloittaa päivähoidossa.
Tuskastuneet vanhemmat kiertävät päivittäin Wintterin rakennustyömaata kiroillen. Työt etenevät hitaasti ja hulevesiputken kokokin askarruttaa. Miten käy pikku Tarja-Petterin, tuleeko hänestä Wintterin ensimmäinen asiakas? Tämä selviää tulevina vuosina Ylen kotimaisessa suursatsauksessa ”Wintteri is coming”.
Ennustusten suurmestari Löfa von Contu ennustaa Ylen uudelle sarjalle vähintään samanlaista suosiota kuin turkiksiin ja sisarrakkauteen perustuvalle likinimikaimaohjelmalle.
Korihait ja yllättävä rahoitustaho
Korihait piristyi uusien pelaajien ansiosta loppuvuodesta 2021. Myös tammikuu alkaa kohtalaisen hyvin, mutta paikka sarjan hännillä pysyy loppuun asti. Alemmassa jatkosarjassa muutama voitto tuo toivoa, mutta samaan aikaan pahin vihollinen Loimaalta raapii myös pari pistettä lisää.
Korihaiden tie näyttää vievän takaisin divariin, mutta koronan kurittama talous iskee jälleen muihinkin liigapaikkakuntiin ja Korihaille tarjotaan taas liigapaikkaa. Korihaiden taloudellinen tilannekaan ei näytä hyvältä ja seurajohdossa käydään kovaa vääntöä, voidaanko paikkaa ottaa vastaan.
Kun hätä on suurin, apu saapuu yllättäen idästä. Petroskoilainen petokalakeräilijänäkin tunnettu oligarkki Vladimir on jo vuosia etsinyt kohdetta, johon voisi tuhlata rahansa ja kuulee perinteisen koripalloseuran ahdingosta. Hän päättää sijoittaa osin viekkaudella ja vääryydellä ansaitsemansa rahat uusikaupunkilaiseen koripalloon.
– Ainoa edellytys on, että hänen poikansa, 36-vuotias, 173-senttinen sentteri Ruslan pääsee edes kerran edustusjoukkueen penkille ja saa nimensä viralliseen ottelupöytäkirjaan. Pojalla on vyöllään Karjalan piirisarjan pronssi D-junioreista 90-luvulta, joten täysin turhasta kaverista ei ole kyse, von Contu korostaa.
Toinen oligarkin toive liittyy joukkueen maskottiin, joka pitää nimetä hänen vaimonsa mukaan Svetlanaksi. Oligarkki tuo samalla kaksi lupaavaa venäläistä junioripelaajaa Uuteenkaupunkiin ja hankkii neljä Euroopassa hyvissä sarjoissa meritoitunutta jenkkiä.
Korihait vaikuttaa yhtäkkiä houkuttelevalta myös kotimaisten pelaajien silmissä ja pari liigatason pelaajaa siirtyy yllättäen Ukiin.
– Ensimmäisenä kautena peli on vielä hakusessa, mutta pudotuspelipaikka luo toivoa tulevaisuuteen. Oligarkin viisivuotissuunnitelmaan kuuluu nousu Euroopan huipulle, von Contu paljastaa.
Lähijunaliikenne saa uutta nostetta
Lähijunaliikenteestä puhuminen saa Löfa von Contun huokaisemaan. VR-tyhmyrä purkaa viimeisetkin Sm2-junat alkuvuodesta, sillä tyhmyrä on tehnyt kierrätyssuunnitelman kalapurkkivalmistajan kanssa.
– Uusikaupunki ei siis saa toivomiaan junia, sen sijaan Kala-setti alkaa pakata silakkapuikkoja junankylkipurkkeihin, von Contu kertoo.
Robotti-Atso on saanut kuuluisuutta maailmalla ja häneen ottaa yhteyttä Music SpaceX-yhtiö ja tarjoaa Uuteenkaupunkiin Hyperloopia. Robotti-Atso on innoissaan: nythän Ugista pääsee Helsinkiin vartissa ja toisinpäin.
– Kaupunki tilaa heti hyvän pöhinän Good Moods -viestintätoimistolta mainoskampanjan, jossa houkutellaan hesalaisia muuttamaan Uuteenkaupunkiin, von Contu iloitsee.
Koska Uuttakaupunkia uhkaa asuntopula, RC-Boating tuo Kaupunginlahdelle asuntoveneitä. Tosin sen kaavaan liittyvä valitus on yhä vireillä korkeimmassa hallinto-oikeudessa, joten asuntoveneiden rakentamista ei voida vielä aloittaa.
Vuosi 2022 ei siis näytä yhtään hullummalta kuin tämä vuosi. Hyvää uutta vuotta!
Teksti: lehden aprilliavustaja Pirpa Sanka