Olin talven Saksassa joskus 1960–70-lukujen vaihteessa Wormsin kaupungissa, jonka läheisyydessä oli USA:n sotilastukikohta ja minua epäiltiin jopa Venäjän vakoojaksi.
”Miksi olet tullut juuri Wormsiin?” Vastasin lainattua lausetta mukaillen: ”Kaikki tiet johtavat Wormsiin”. Lisäsin, ettei Suomessa ole vieraan vallan tukikohtia, kuten Saksassa, en kuitenkaan maininnut hotelli Tornissa majaillutta Valvontakomissiota.
”Me emme pelkää amerikkalaisia”, vastattiin. ”Olette kuitenkin miehitetty maa, toisin kuin Suomi”, sain siihen sanotuksi, mutta sitten alkoi jo tulla piilopaikoista puute. En siis ehtinyt väittää, että Suomea oli muutamaan otteeseen yritetty Saksan vallan alle, jopa ihan alkuaikoinamme soviteltiin saksalaista kuningasta Suomeen.
Jatkosodan aikana itse Hitler kävi Mannerheimin vieraana Suomessa ja Lappi oli jo hyvinkin saksalaisten valloittama, kunnes rauhan edellytyksenä Suomen sotilaista nuorimmat määrättiin saksalaiset karkottamaan. Tähän saakka on siis kaikki niin kuin pitääkin ja uutta nyt ilmennyttä uhkaa en tähän halua sekoittaa.
Kriisinhallintaveteraani Valdemar Takaperko