Uudenkaupungin Kulttuuriteko-palkinto myönnettiin itsenäisyyspäivänä Anne Kuusistolle, Hilkka Knaapiselle, Birgit Ilmaselle ja Vuokko Tyville.
Vuoden kulttuuriteko -palkinto myönnetään tapahtumalle tai teolle, jolla on pysyvää vaikutusta uusikaupunkilaiselle ja vakkasuomalaiselle kulttuurielämälle. Kunniakirja ojennetaan aina kaupungin itsenäisyyspäiväjuhlassa.
Vuoden kulttuuriteko 2021-palkinto myönnettiin nelikon monista ainutlaatuisista ja kaupunkikuvaa ilahduttavista projekteista. Hyvinvointi- ja vapaa-aikalautakunta myönsi palkinnon museonjohtajan, kirjastotoimenjohtajan ja kulttuuripalveluista vastaavan esityksestä.
Kuusiston, Knaapisen, Ilmasen ja Tyvin ensimmäinen tempaus oli vuonna 2017 Uudenkaupungin 400-vuotisjuhlien kunniaksi toteutettu virkkaamalla päällystetty Saab 96-henkilöauto, joka koristi kaupungin toria läpi kesän. Seuraavana vuonna he toteuttivat matkailukohteeksikin nousseen Hahmopellon Lokalahdentien varteen. Teos sisälsi lähes 200 eri alojen ammattilaista kuvaavaa hahmoa. Hahmojen materiaaleina oli käytetty heinäseipäitä, vanhoja vaatteita, kenkiä ja muuta kierrätystavaraa. Tästä ympäristöteoksesta teetettyjä postikortteja myytiin yli 3000. Korttien myyntituotolla järjestettiin joulusiivous Uudenkaupungin kotipalvelun kautta usealle ikäihmiselle sekä hankittiin seniorituoli Sakunkulmaan.
Vuonna 2019 hauskat ja näyttävät ideat jatkuivat, kun kaupunkikuvaan ilmestyi parisataa koristeltua tuolia. Ilossi tualei -tempauksessa kaupunkilaisten lahjoittamat vanhat tuolit saivat uuden elämän, kun ne koristeltiin ja leviteltiin eri puolille kaupunkia. Tuolit olivat läpi kesän kaupunkilaisten ja turistien istuttavina, ihasteltavina, ihmeteltävinä ja kuvattavina. Hahmopellon tapaan myös tuoleista teetettiin postikortteja, joiden myyntitulot menivät hyväntekeväisyyteen.
Viime vuonna Anne Kuusisto, Birgit Ilmanen ja Vuokko Tyvi avasivat Uudenkaupungin keskustaan Alisellekadulle Tupsulan eli tuhansien tupsujen näyttelyn, joka muodostui noin 14 000:sta hyvänmielen teoksesta. Tänä vuonna Tupsulan ulkoseinä koristeltiin virkkaamalla ja kutomalla valmistetulla seinätekstiilillä.
Viime vuonna toteutettiin myös Hilkka Knaapisen ideasta Bongaa taidepönttö -linnunpönttötempaus, jossa kaupunkilaiset haastettiin rakentamaan ja koristelemaan linnunpönttöjä. Pönttöjä saatiinkin yli sata ja ne ripustettiin ennen lintujen pesimäkauden alkua Kaupunginlahden ympäristön puihin. Siellä ne tarjosivat paitsi pesimäpaikan linnuille myös iloista katseltavaa kaupunkilaisille ja matkailijoille.
Naisten kaikki projektit ovat piristäneet kaupunkikuvaa ja tarjonneet ympäristötaidetta maksutta kaupunkilaisille ja täällä vieraileville.
Fakta
Viimeksi palkitut
2020 Susanna Pihlaja ja Kalle Klotz
2019 Puupaatei Pakkahuoneel –tapahtuman järjestäjät
2018 Mieskuoro Laulu-Veikot
2017 Anitta Mäkelä, pitkästä musiikkikasvatustyöstä
2016 Rainer Tähtinen, kirjallisesta työstä
2015 Matti Jussila, kotiseutukulttuurin eteen tehdystä työstä