Ilon ja onnen hetkiä

0

Olin marraskuun alussa silminnähden innoissani. Silloin nimittäin julkaistiin suurimpien kirjakustantamoiden kevään kirjakatalogit. Se, jos mikä, tarkoittaa minulle ilon ja onnen hetkiä. Mitä suuria seikkailuja kevääksi onkaan luvassa? Katalogien sivuilta kurkistelivat erilaiset psykologiset trillerit, historialliset romaanit, dekkarit, hömppäkirjat, elämäkerrat ja tietokirjat.

Kyllä, olen juuri se ihminen, joka rakastaa kirjoja niin paljon, että käy katalogit kynän ja paperin kanssa läpi ja merkkaa erikseen ylös ne kirjat, jotka varataan kirjastosta ja ne, joita varten käydään kirjakaupassa.

Toiset kertovat innoissaan, minkä kirjan he ovat milloinkin kuunnelleet äänikirjoina, mutta minulle se ei ole ollenkaan sama asia kuin kirjan lukeminen. Entäs, jos lukijan ääni on ärsyttävä tai se ei sovi tarinaan? Mitä, jos lukija lukee liian hitaasti? Kirjan lukeminen on pyhä hetki, joka kuuluu vain ja yksinomaan minulle. Kirjan tarina on sillä hetkellä oma salaisuuteni tai arvoitukseni, joka toivottavasti ratkeaa viimeiseen sivuun mennessä.

Kirjakauppaliiton tuoreiden tilastojen mukaan suomalaiset ovat tänä vuonna lukeneet aiempaa enemmän lasten kirjoja ja ulkomaalaisia kirjoja. Kotimaisten myyntilistojen kärjessä ovat konkarit Ilkka Remes, Rosa Liksom ja Jari Tervo. Käännettyjen kaunokirjojen myyntihittejä takovat Lucinda Riley ja Jo Nesbø. Lasten ja nuorten kirjojen myyntikuningas on ikisuosikki Mauri Kunnas.

Suomi on ollut jo vuosikausia lukuinnosta kertovien tilastojen kärjessä. Tosin esimerkiksi Yleisradion entinen toimitusjohtaja, nykyinen viestintäjohtaja Mikael Junger totesi elokuussa 2019 Twitterissä, että kirjat ja lukeminen ovat vain lyhyt välivaihe ihmiskunnan historiassa. Hän sanoi, että kirjat ovat yllättävän kömpelö käyttöliittymä vuorovaikutukseen.

Tähän avaruustähtitieteen emeritusprofessori Esko Valtaoja huomautti, ettei kirjan tehtävä toki ole vuorovaikuttaa, vaan sivistää ja avata uusia maailmoja. Valtaoja lisäsi, että kirja vaatii lukijalta aina omaa työtä ja omien aivojen käyttöä – ja sehän kai monia niin kauhistuttaakin.

Niin ja Jungerin mielestä nuo kauhistuttavat kirjajulmurit ovat myös liian pitkiä, jotkut jopa yli 300 sivua. Siis todella paljon pidempiä kuin twiitit tai tekstiviestit.

Lukeminen ja lukutaito ovat demokratian elinehto ja demokratia ei tietääkseni ole käyttöliittymänä vanhentumassa mihinkään. Demokratiaankin liittyy monella tavalla juuri se Jungerin kaipaama vuorovaikutus. Lukutaidon hankkiminen on myös kehittyvissä maissa askel kohti tasa-arvoisempaa yhteiskuntaa. Kuten Lukukeskuksen toiminnanjohtaja Ilmi Villacís on joskus todennut: ihminen, joka ei osaa lukea, jää yhteiskunnassa paljosta paitsi.

Lukeminen lisää ihmisen yleissivistystä, vahvistaa myötäelämisen kykyä ja auttaa katsomaan maailmaa muiden silmin. Se kehittää myös sanavarastoa, parantaa työmuistia ja keskittymiskykyä. Mikä muu harrastus tekisi saman?

Demokratian kannalta on tärkeää, että teksti on jossakin ylhäällä sellaisessa muodossa, että siihen voi myöhemmin palata. Jos esimerkiksi hallitusohjelma tulisi pelkästään kuunneltavassa muodossa, sitä ei ymmärrettäisi senkään vertaa kuin luettavana tekstinä.

Tekstien äärelle voi palata myös paikalliseen kirjastoon, jonka palvelutaso ja logistiikka ovat huipputasoa. Sieltä saa aina uuden tai vanhan kirjan liki vaivatta käsiinsä ja käytännössä ilmaiseksi!

Katja Kaartinen

toimittaja

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here