Riensin töiden jälkeen kipin kapin lentoasemalle, jossa Remu odotteli. Hänellä oli paita napaan asti auki, kultaketjut kilisivät kaulalla ja sormia koristivat nauriin kokoiset sormukset. Töllistelevä väkijoukko halkesi tieltämme kuin Punainen meri. Lentokoneessa palvelu oli miltei palvontaa. En ole sellaista kokenut ennen enkä jälkeen, mutta sitä se merkitsee, jos matkustaa rokkitähden kanssa.
Rovaniemen kentällä paukkuvassa pakkasessa värjötteli Remun poika tuoreen ajokorttinsa kanssa. Häneltä on jo syntymästä asti puuttunut käsivarsi, joten kortin saaminen oli ollut haasteellista. Oli pääkallokeli ja Remu hermostunut kuskin taidoista. Muutaman hurjan luiskahtelun jälkeen Remu komensi: – Likka, sinä ajat!
Tie oli tyhjä, ei kiirettä. Taloissa jouluvalot, pihoilla roihusivat soihdut ja rakovalkeat. Valtava täysikuu täytti puoli taivasta seuraten ajoamme kuin aikoisi ahmaista meidät kuten vanhoissa taruissa. Lapin kuu on erilainen kuin etelässä. Se valaisee kuin kirkas päivä muuttaen kaiken hopeaksi, kimaltavaksi bling blingiksi. Tuhannet tähdet tuikkivat, hanget kimmelsivät timantteja ja me ajoimme pitkin häikäisevää Linnunrataa – emmekä ojaan.
Äkkiä Remu alkoi laulaa Tiernapoikia. Hänellä on tavattoman kaunis, komea ääni. Tässä ei istunut hurja rokkikukko vaan aito Remu. – Missä olet oppinut Tiernapojat? hämmästelin. – Pikkujätkänä kiersimme jouluna laulamassa, hän sanoi alkaen muistella lapsuuden jouluja. Hän lauloi tuttuja joululauluja ja minäkin osasin raakkua mukana. Jos Remu joskus laulaisi joululaulunsa levylle, ne möisivät paremmin kuin White Christmas.
Pääsimme Leville. Siihen satu loppui. Turistihärdelli syöksyi päälle.
”Valkoinen vaadin” oli täpötäynnä turisteja eri puolilta maailmaa. Kielten sekamelskaa ja hirveää meteliä. Ensi kertaa oli päätetty kokeilla joulupukin vierailua illallisen yhteydessä. Pukki oli tavallinen, puhumaton Lapin äijä. Turkki nurinpäin, pahvinaamari naamalla ja veti perässään kauhistunutta poroa, joka peloissaan papanoi pitkin parkettia.
Lapset pelästyivät kamalaa pahvinaamaa ja alkoivat parkua, jotkut menivät piiloon. Se oli sitä aikaa, kun pukkeja ei vielä oltu koulutettu ja brändätty kansainvälisen matkailun tarpeisiin. Mutta se on jo eri juttu.
Halusin vain kertoa maagisesta aattomatkasta. Sen kuutamon ja Remun Tiernapojat muistan ikuisesti.
Hyvää joulua.
Pirkko Arstila
toimittaja,
freelancer