
– Useilla on juuret maalla ja maalaishenkisyyttä, ammatti ja työpaikka voivat silti olla mitkä tahansa. Koti ei myöskään välttämättä ole maalla, vaan jäseninä on myös kaupunkilaisia. Yhteiset kiinnostuksen kohteet kuten ruoanvalmistus, sisustaminen ja puutarhanhoito yhdistävät Kalannin yhdistyksen jäseniä.
Kalannin Maa- ja kotitalousnaisiin kuuluu noin 50 jäsentä. Yhdistys perustettiin 2006, mutta valtakunnallisesti järjestö on toiminut jo 1930-luvulta. Silloin maaseudulla oli suuri tarve käytännön opastukseen niin talouden- ja puutarhanhoidossa kuin ravitsevan ruoan valmistuksessa.
Alusta asti toiminnassa on ollut mukana myös maaseutuyrittäjyys, etenkin matkailun näkökulmasta. 1950-luvulla naisia koulutettiin lomaemänniksi – olympiavieraita odoteltaessa heitä opastettiin hoitamaan nykypäivän Airbnb-matkailuun verrattavaa toimintaa.
– Valistusajatus on alusta asti ollut mukana. Me kalantilaiset olemme järjestäneet ruokakursseja, käsityö- ja askartelukursseja ja tehneet erilaisia retkiä. Viimeksi kävimme Mathildedahlissa ja hiljattain olimme myös Laitilassa, jossa tutustuimme kahteen erilaiseen maatilaan, virvoitusjuomatehtaaseen ja Untamalassa olevaan yritykseen. Retket ovat hyvin suosittuja ja usein meillä on linja-auto täynnä. Olemme pitäneet myös liikuntapäiviä. Täällä Kalannissa olemme tänä vuonna käyneet tutustumassa uuteen sisustus- ja vaateliikkeeseen ja tehneet makkaranpaistoretken. Yhdistyksen retkillä pääsee sellaisiin paikkoihin, joihin ei välttämättä tulisi yksin lähdettyä. Retkikohteiden valinnassa haluamme suosia pienyrittäjyyttä Tanner kertoo.
Tannerilla on menossa toinen vuosi puheenjohtajana. Hän on toiminut myös Maa- ja kotitalousnaisten Varsinais-Suomen piirin puheenjohtajana. Piiriä ei enää sillä nimellä ole, sillä nyt Varsinais-Suomen ja Satakunnan piirit muodostavat yhdessä Länsi-Suomen maa- ja kotitalousnaisten piirin.
Kotitalousopettajaksi valmistunut Tanner on myös erityisopettaja ja opinto-ohjaaja ja työskentelee Ammattiopisto Spesiassa kehittämiskoordinaattorina.
Maa- ja kotitalousnaisilla alkoi vuoden alussa uusi, vuoteen 2025 ulottuva strategiakausi. Teemoiksi otettiin suomalainen ruoka, ilmastomyönteinen ja kestävä yhteiskunta, monimuotoinen luonto sekä maaseudun ja maakuntien elinvoimaisuus.
Tavoitteena on tuoda esiin kotimaista ruokaa ja sen tekijöitä, varmistaa hyvät elämisen mahdollisuudet nykyisille ja tuleville sukupolville sekä tukea luonnon monimuotoisuuden säilymistä. Lisäksi pyritään keksimään keinoja, joilla maaseudusta luodaan entistä houkuttelevampi niin elin- kuin yritysympäristönä.
– Yhdistykseen ovat kaikki tervetulleita jäseniksi. Meillä Kalannissa ei taida vielä olla yhtään miestä jäsenenä, mutta valtakunnallisesti heitäkin jo on. Kalannin Maa- ja kotitalousnaisilla on aktiivinen facebook-ryhmä, johon kaikki halukkaat ovat tervetulleita.
Pirkko Varjo