Lauantai-illan Korisliiga-ottelu Korihaiden ja Kotkan KTP-Basketin välillä alkoi tunteikkaissa merkeissä. Korihaiden ja sen edeltäjän UU:n pitkäaikainen vaikuttaja Heikki Wala menehtyi vakavaan sairauteen alkuviikolla. Korihaiden pelaajat kunnioittivat mestarivalmentajaa mustilla lämmittelypaidoilla sekä hiljaisella hetkellä ennen ylösheittoa.
Voittoa haiparvi ei kuitenkaan onnistunut ottelusta nappaamaan, vaan KTP vei voiton lukemin 99-77.
Ottelun alku oli molemmilta joukkueilta varovainen ja pisteitä tehtiin verkkaiseen tahtiin. Tähän vaikutti osaltaan kahden viikon ottelutauko. KTP oli niskan päällä koko ottelun ajan, mutta ensimmäisellä puoliajalla Korihait pysyi tiiviisti iskuetäisyydellä.
– Alkuun näytti, että molemmat joukkueet olivat vähän kuin kirkossa olisivat istuneet. Vähän oli pelaamista enemmän, kuin sellaista voitosta pelaamista, päävalmentaja Jarno Nikula kuvaili ensimmäisiä vaiheita ottelusta.
Johtoon ei kuitenkaan kotijoukkue päässyt, sillä tarvittavia pysäytyksiä puolustuspäässä ei onnistuttu tekemään. Kuvaava tilanne oli kolmannen neljänneksen alkuminuutit, jolloin Korihailla oli mahdollisuus mennä johtoon, mutta kolme perättäistä puolustushallintaa päättyi lopulta KTP:n hyökkäyslevypalloon ja koriin.
Kapealla materiaalilla pelanneen kotijoukkueen avainpelaajat alkoivat hyytyä kolmannen neljänneksen loppua kohden, jolloin KTP alkoi tekemään eroa.
Heti viimeisen neljänneksen ensimmäisten minuuttien jälkeen vierasjoukkue siirtyi 20 pisteen johtoon, ja ottelu oli käytännössä taputeltu.
– Eka puoliaika pelattiin kuten oli sovittu Kotkan puolustusta vastaan. Sitten he tekivät jotain muutoksia ja varmasti meidän avainpelaajilta alkoi bensa loppumaan, Nikula pohti.
Nikulan mukaan Korihait pystyi ensimmäisellä puoliajalla kamppailemaan levypalloista tasaisesti sarjan parasta levypallojoukkuetta vastaan, mutta toiset yritykset hyökkäyslevypalloista satuttivat toisella puoliajalla.
– Selkäranka rupesi silloin vähän katkeamaan.
Korihaiden paras pistemies oli ensimmäisen pelinsä Uusikaupunki Areenalla pelannut Mitchell Smith. Monipuolinen laituri viimeisteli varsin tehokkaasti peräti 35 pistettä. Jalen Jackson säesti 22 pisteellä. Suomalaispelaajista Jaakko Lahti ansaitsee maininnan, sillä Lahti pelaa jokaisen tilanteen täysillä ja taistelee puolustuspäässä vahvasti. Lahden plusmiinuslukema +4 oli kotijoukkueen paras.
KTP:n pisteykkönen oli Remu Raitanen 22 pisteellä. Entisen UU-pelaaja Jari Raitasen poika upotti seitsemästä kolmen pisteen heitosta viisi.
Korihaiden seuraava ottelu on itsenäisyyspäivän jälkeen tiistaina, jolloin Korihait kohtaa vieraskentällä hallitsevan Suomen mestarin Salon Vilppaan.
