Luontokuvaaja kohtasi mökkitiellä hylkeen

0
Keijo Väänänen koki yhden erikoisimmista eläinkohtaamisisita kun mökkitiellä vastaan raahusti hylje.

Luontokuvaaja Keijo Väänänen koki viikonloppuna omien sanojensa mukaan elämänsä erikoisimman luontokohtaamisen, kun mökkitiellä häntä vastaa tuli hylje. Ja aivan elävä sellainen.

– Perinteisesti meidän mökkitiellä tulee vastaan peura tai pari. Piti muutama kerta katsoa että näenkö nyt aivan oikein että vastaan on todella tulossa hylje, Keijo Väänänen naurahti.

Erikoinen kohtaaminen tapahtui lauantaina aamupäivällä Pitkäluodon pohjoisosissa.

– Pysäytin auton ja otin kameran mukaani. Lähestyessäni eläintä se alkoi ärähdellä ja sen viesti oli aivan selvä: Älä tule tänne.

– Kuvatessani eläintä tarkkailin samalla sen vointia ja kuntoa. Hylje näytti olevan hyvävoimainen, mitä nyt turkki oli reissussa vähän suttaantunut, kuvaili Väänänen.

Koska eläin näytti olevan kunnossa, päätti Keijo Väänänen mennä kotiin ja palata parin tunnin päästä tarkastamaan tilanne.

– Kohtaamispaikasta oli noin 100 metriä meren rantaan, joten arvelin hylkeen selviävän matkasta ilman apua. Ja näin olikin tapahtunut. Palatessani mökille hyljettä ei enää näkynyt. Sen sijaan rantakaislikkoon meni hylkeen jättämä, mutkitteleva ura. Seurasin jälkeä aina jäälle asti, eli kyllä kaveri oli ainakin menossa oikeaan suuntaan, totesi Väänänen.

Keijo Väänäsen mielestä hylje ei vaikuttanut kovin nuorelta eläimeltä, pikemminkin päin vastoin.

– Se kyllä jäi ihmetyttämään, että mikä oli saanut hylkeen tulemaan niin pitkälle sisämaahan. Aika hankalaa sen kuitenkin on liikkua maalla, pohti Keijo Väänänen.

Hylkeisiin erikoistunut erikoistutkija Mervi Kunnasranta Luonnonvarakeskuksesta kertoo että hylkeet hairahtuvat aina silloin tällöin kuivalle maalle.

– Niitä on löytynyt maanteiden reunoilta, ojista ja joista. Pääsääntöisesti nämä seikkailijat ovat olleet nuoria yksilöitä, selvitti Kunnasranta.

– Usein syynä on ollut myrsky, mikä on saanut hylkeen vähän pyörryksiin. Myös jäiden lähtö tai jäiden tulo, kuten varmaan tässä kyseisessä tapauksessa, saa joskus hylkeen suuntavaiston hetkellisesti sekoamaan, kertoi erikoistutkija Mervi Kunnasranta.