Luottamuksesta

0

Olen tässä lukenut filosofia nimeltä Descartes. Häneltä oli peräisin oivallus: ajattelen, siis olen. Minäkin ajattelen, että miten tämä maailma on sellainen kuin on, vai voisiko se olla toisenlainen?

Me pidämme elämäämme niin itsestään selvänä, ettemme tule ajatelleeksi esim. onko kantaruokakauppamme hedelmät ja perunat huvikseen hyllyllä vierekkäin, vai onko niitä olemassa ensinkään, ainakin kun tiedämme ettei niillä ole mainittavaa ajatustoimintaa.

Tai jos mainitsemme jotain jostain, ovatko ne vasta silloin asioita, joilla on merkitystä, ja niiden tajunta, eli tajuamattomuus, saa keikkua hyllyllä ja olla osa maailmaa, ja tehdä sitä mielekkääksi ja todistaa, aina kauppareissun yhteydessä, että totuus ja todellisuudentaju on sittenkin meidän aistien muovaama ja hengen eläväksi ja arkiseksi, eli käytännölliseksi tekemä.

Entä onko ystävä olemassa, silloin kun häntä ei ajattele? On tietenkin, jos hän itse ajattelee, mitä tahansa. Sillä tapaamishetkellä hän heittää meihin kaiken sen, mitä hän on viime tapaamishetkestä tähän asti ajatellut. Ja voimme vaihtaa kokemuksia ja näin olemme molemmat hetkellisesti kaksin verroin olemassa. Erotessamme alamme purkaa tajuamme ja tulemme taas itseksemme, ja voimme alkaa odottaa seuraavaa tapaamista ja vuoropuhelua.

Onhan kaupan kassakin meille ihminen. Hän kuuluu elämäämme, emmekä voi kieltää sitä, että olemme riippuvaisia toisista. Avoimesti meidän pitää kohdata jokainen elämämme vastaantulija, sillä jos kiellämme yhdenkin päiväämme kuuluvan ihmisen, meidän elämänvirtamme varjostuu, ja kerjäämme vain yksinäisyyttä oloihimme. (Tässä kohti seisoo ajattelematon teko.)

Kun nyt Rene Descartes sanoo ajattelevansa, eli olevansa, hän on edelleen, vuosisatojen jälkeen olemassa, ja minä tunnen hänet. Hänet, joka aamulla istuu aamutakissa takkatulen äärellä, ja miettii. Mutta minun ei tarvitse olla hänestä huolissaan, sillä hän hoitaa, eli hoisi hommansa. Ja hyvin.

Eikä ole hullumpi kaveri, vaikka vähän keskiaikainen, ja onhan hänkin antanut luottamuksensa minulle, kuten kaikki ihmiset toisille ihmisille, ja katselee kuin peili hengessä minun iltojani, ja minäkin toivon, että hama tulevaisuus on tyytyväinen minuun, niin kauan kuin jaksan ajatella, ja niin kauas kuin ne ajatukset kantavat.

Ossi Laulajainen

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here