Tokion olympialaisista ei paljon odotettu, mutta kaiken osuessa kohdalleen ajateltiin mitalikahvien keiton osuvan rullalautailun, purjehduksen tai pienellä tuurilla yleisurheilun palkintojenjakojen yhteyteen. Mitalit tulivat lopulta nyrkkeilystä ja uinnista, mutta tärkeintä on, että kahvit saatiin hörpittyä.
Monelle vuoden tärkein urheilutapahtuma oli jalkapallon EM-kisat. Suomi pääsi vihdoin ja viimein arvokisoihin, eikä ollut heittopussi.
”Huuhkajien” historiallinen peli jää muistoihin paitsi Joel Pohjanpalon voittomaalista, myös Christian Eriksenin tuupertumisesta. Lukuisissa kodeissa ihmeteltiin paitsion lisäksi elvytystoimia kentän laidalla. Onneksi tanskalainen toipuu ja jatkanee vielä uraansakin, ja onneksi myös yhä useampi oppi kesän aikana paitsion määritelmän.
Suomalaisille rakkaissa lajeissa yleisurheilussa ja hiihdossa nähtiin yksittäisiä välähdyksiä ja hienoja suorituksia. Hiihdon MM-kisoissa kaikki kolme mitalia olivat odotuksiin nähden voitettuja, mutta Norjan 31 mitalia vetää mielen matalaksi.
Autourheilussa kausi oli kaksijakoinen. Formuloissa saadaan jatkossa tottua siihen, että Maamme-laulua ei enää soiteta edes kerran kaudessa. Tällä kaudella se sentään soi kerran Valtteri Bottaksen kunniaksi. Rallissa Kalle Rovanperä palautti sinivalkoiset värit voittosarakkeisiin parin laihemman vuoden jälkeen.
Suurelle osalle kansaa urheilun seuraaminen tarkoittaa vain ja ainoastaan jääkiekon MM-kisoja. No, Suomi hävisi jatkoajalle Kanadalle ja toki se minuakin kovasti harmitti.
Paljon muutakin vuoteen mahtui ja lopulta vuoden urheilijaksi valitaan aina väärä henkilö. Eihän yhdistetyn MM-hopealla tai olympiapronssilla pitäisi tällaista kunniaa saada, mutta niin todennäköisesti käy.
Maailmalla paljon harrastetuissa lajeissa vuoden aikana pärjäsivät esimerkiksi Emil Soravuo telinevoimistelussa, Kalle Koljonen sulkapallossa ja Matilda Castrén golfissa, mutta tuskinpa ketään heistä nostetaan aivan kärkeen urheilutoimittajien papereissa.
Paikallisella tasolla kiinnostaa tietysti Korihait. Viime aikojen tuloksia katsellessa on jo unohtunut, että Korihait aloitti vuoden 2021 komealla vierasvoitolla. Harvinainen temppu onnistui Nokian palloiluhallissa loppiaisena.
Seuraavan kerran Korihait voitti helmikuussa ja heti perään marraskuussa. Tarkoituksenani ei ole nyt ilkkua pienellä pelaajabudjetilla pääsarjassa sinnittelevää joukkuetta, mutta onhan koko kalenterivuoden saldo, kolme voittoa ja 23 tappiota, huono.
Korihaiden onneksi vuoden vaihtuminen ei merkitse loppua. Pelejä on vielä tämän kuun puolella edessä neljä ja tahti jatkuu tiiviinä tammikuussa.
Ensi vuonna penkkiurheilija saa kuluttaa jälleen sohvaa tai nojatuolia sekä jääkaapin ovea, sillä vuoteen mahtuvat muun muassa talviolympialaiset, jalkapallon MM-kisat, yleisurheilun EM- ja MM-kisat sekä tietysti ne jokakeväiset jääkiekot, jotka tällä kertaa pelataan Tampereen uudessa hallissa.
Voisiko jotenkin vielä siirtää olympialaiset Pekingistä ja jalkapallot Qatarista Tampereelle, niin voisi katsoa kisoja paremmin mielin?
Risto-Matti Kärki
tuottaja