Osa kouluista siirtyy etäopetukseen huomisesta lähtien – Ugissa yli 60 koronatartuntaa viikossa

0
Varsinais-Suomen koronakoordinaatioryhmä päätti kuitenkin keventää maskisuositusta 5. ja 6. luokkalaisille, koska näissä ikäluokissa kuten lapsilla ja nuorilla yleensäkin, tartunnat ovat vähentyneet.

Koronan ilmaantuvuusluku on tällä hetkellä Uudessakaupungissa yli 500. Uusia tartuntoja on todettu viimeisen viikon aikana 60. Suuri osa näistä tartunnoista on päiväkoti- tai kouluikäisillä.

– Uusia tartuntoja ilmenee päivittäin, joten tilanne on tähänastisen korona-ajan kriittisin, Uudenkaupungin sosiaali- ja terveysjohtaja Sari Rantanen sanoo.

U-soten viiden kunnan yhteistoiminta-alueen koronatartuntojen jäljitys toimii tällä hetkellä äärirajoillaan. Alueen koronatilanne on huolestuttavalla tasolla.

– Harrasteryhmissä koronaa on esiintynyt ja myös aikuisväestössä on tartuntoja. Tartunnanjäljitys on erittäin kuormittunut, Rantanen kertoo.

Ruuhkautumisesta johtuen tartunnanjäljityksestä toivotaan, että kuntalaiset vastaisivat myös vieraisiin puhelinnumeroihin. Tämä nopeuttaa ja helpottaa jäljitystyötä.

Kaupungin terveyslautakunta kokoontui keskiviikkona ylimääräiseen kokoukseensa ja päätti sulkea koulutiloja huomisesta torstaista alkaen 22. joulukuuta asti. Suljettavaksi määrättiin Vehmaan, Hakametsän ja Kalannin koulun sekä Uudenkaupungin yhtenäiskoulun tietyt luokat.

Tilojen sulku ei koske 1.–3. vuosiluokkien tarvitsemia tiloja, erityisen tuen oppilaiden, valmistavan opetuksen sekä pidennetyn oppivelvollisuuden käyttämiä tiloja. Oppilaat neljännestä luokasta ylöspäin siis siirtyvät etäopetukseen. Päätöksen etäopetuksesta teki opetustoimenjohtaja Arja Kitola.

– Tiloja voidaan käyttää syrjäytymisvaarassa tai lastensuojelun tarpeessa olevien oppilaiden opettamiseen opetuksen järjestäjän harkinnan perusteella. Lasten ja aikuisten harrastus- ja kilpatoimintaa ei ole rajattu, joten koulujen liikuntatiloja voidaan käyttää näihin tarkoituksiin, terveyslautakunta päätti.

Terveyslautakunta päätti myös sulkea nuorisotilat 22. joulukuuta asti.

Tällä hetkellä maskisuositus koskee 4. luokkalaisia ja sitä vanhempia oppilaita. Mikäli alakoulussa todetaan merkittäviksi arvioituja tartuntaryppäitä, voidaan maskisuositus ulottaa koskemaan myös 1.–3. vuosiluokkien oppilaita. Näin on tehty esimerkiksi Uudenkaupungin yhtenäiskoulussa.