
Hallituksen tekemän päätöksen mukaan ravitsemusliikkeissä rajataan koronapassin käyttöä jo huomisesta jouluaatosta alkaen niin, että anniskelu päättyy ravitsemusliikkeissä klo 21 ja aukiolo klo 22.
Tiistaista 28.12. alkaen anniskelu päättyy klo 17 ja anniskeluravintoloiden aukiolo päättyy klo 18. Ruokaravintoloissa anniskelu päättyy niin ikään klo 17 ja aukiolo sallittaisiin koronapassilla klo 18-20.
Lisäksi rajoitetaan ravintoloiden asiakasmääriä. Asiakaspaikoista voi anniskeluravintoloissa olla käytössä maksimissaan 50% ja ruokaravintoloissa 75% normaalista asiakaspaikkamäärästä. Ravintoloilla on oikeus edellyttää koronapassin käyttöä koko aukiolonsa ajan koko maassa. Nämä rajoitukset ovat voimassa kolme viikkoa.
Opetuksen osalta hallitus linjasi, että ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen opetuksen, vapaan sivistystyön, aikuisten perusopetuksen ja aikuisten taiteen perusopetuksen järjestämisessä siirrytään etäopetukseen 16. tammikuuta saakka. saakka. Suositus ei kuitenkaan koske välttämätöntä lähiopetusta. Etäopetussuositus ei koske perusopetusta, ammatillista koulutusta eikä lukiokoulutusta.
Hallitus pyrkii päätöksillään hidastamaan koronaepidemian leviämistä.
Lounais-Suomen aluehallintovirasto päätti jo maanantaina, että Varsinais-Suomessa kielletään henkilömäärästä riippumatta kaikki yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset sisätiloissa ja ulkotiloissa 22.-31.12.2021.
Lisäksi määrättiin suljettaviksi yleisölle avoimet tai rajatun asiakas- tai osallistujapiirin oleskeluun tarkoitetut asiakas-, osallistuja- ja odotustilat, joita käytetään tanssipaikkoina, kuorolaulu- tai harrastajateatteritoimintaan tai vastaavaan ryhmäharrastustoimintaan. Myös kauppakeskusten yleiset oleskelutilat, pois lukien vähittäiskaupan liiketilat ja palvelujen tarjoamiseen käytettävät tilat sekä kulku niihin, on määrätty suljettaviksi yleisöltä.
Näistä rajoituksista ei voi vapautua käyttämällä koronapassia.
Joulukirkossa paikkoja rajoitetusti
Uudenkaupungin seurakunta noudattaa Turun hiippakunnassa tehtyä päätöstä, jolla rajataan kirkkojen istumapaikkojen määrää. Kaikissa kirkoissa paikkoja on käytössä nyt vain kolmasosa. Jouluajan hartaustilaisuudet järjestetään siis ennakkosuunnitelmien mukaan, mutta kuulijoita kirkkoihin voidaan ottaa vain rajoitettu määrä.
– Rajoitusten jälkeenkin Uuteen kirkkoon voidaan ottaa 400 henkilöä, joten uskon, että sinne kaikki halukkaat pääsevät sisään. Etenkin kun seurakunnan jouluajan tilaisuuksissa on tänä vuonna käynyt muutenkin aiempaa vähemmän väkeä, kertoi Uudenkaupungin kirkkoherra Juhana Markkula.
– Paikkapulaa voi kuitenkin olla pienempien kirkkojen jouluhartauksissa, lisäsi Markkula.
Jouluaaton hartaustilaisuutta voi seurata myös netin välityksellä, sillä Kalannin kirkon aattohartaus striimataan. Kaiuttimien kautta tilaisuutta voi kuunnella suorana kirkkomaalla.
– Luonnollisesti kaikki tilaisuudet järjestetään terveysturvallisuusnäkökohdat huomioiden. Eli kirkoissa on käytössä turvavälit ja huolehdimme käsihygieniasta. Yhdessä laulettavien virsien määrää on karsittu ja tilaisuuksissa on vahva maskisuositus. Luotan siihen, että ihmiset osaavat itse käyttää harkintaansa milloin yleisötilaisuuksista on syytä jäädä pois, listasi Markkula.
Vaikeasta koronaepidemiatilanteesta huolimatta seurakunnan ovat halunneet järjestää perinteiset jouluajan kirkolliset tilaisuudet.
– Näin yhä jatkuvan kriisin keskellä on tärkeää huolehtia myös ihmisten henkisestä jaksamisesta, tiivisti kirkkoherra Juhana Markkula.