Sini Lainio suosii suloista ja söpöistä

0
Sini Lainio piti joulun alla pop up -liikettä linja-autoaseman rakennuksessa. Hän voisi kokeilla vastaavaa joskus tulevaisuudessakin.

– Kuvis oli aina lempiaineeni, ja käsityöt. Niitä tunteja odotin, Sini Lainio muistelee kouluaikojaan.

Piirtämisestä ja käsillä tekemisestä aina tykännyt Lainio rohkeni vajaa vuosi sitten perustamaan oman yrityksen, jossa pääsee todella näyttämään luovuuttaan.

Design MO näki päivänvalonsa tammikuussa ja myyntityö nytkähti toden teolla eteenpäin, kun Lainio perusti verkkokaupan kesällä. Syksyn mittaan yrityksen saama huomio on kasvanut.

– Nyt olen huomannut, että tilauksia tulee muualtakin, Lainio iloitsee.

Lokalahtelainen Lainio suunnittelee kortteja, julisteita, tarroja, vihkoja ja kalentereita. Lisäksi joulun alla pop up -myymälässä oli myynnissä hänen valmistamiaan korvakoruja ja mehiläisvahakynttilöitä.

Lainio oli jo aiemmin päättänyt, että haluaa joskus ryhtyä yrittäjäksi. Kahden lapsen äiti odotti vain sopivaa hetkeä.

– Vanhin on 11 ja nuorin 7. He ovat sen verran omatoimisia, että pystyvät huolehtimaan itsestään niin, ettei tarvitse olla ihan kiinni koko ajan, Lainio selventää.

Aiemman työuransa hän on tehnyt kaupan alalla ensin marketissa Lokalahdella ja sen jälkeen kukkakaupoissa Uudessakaupungissa ja Taivassalossa.

Hän viihtyi Taivassalossa kukkakaupassa neljä vuotta ja sieltä pois lähteminen oli haikeaa. Hän kuitenkin halusi lähteä yrittäjän polulle.

– Oli olo, että pitää koettaa.

Vaikka koulussa kuvaamataito ja käsityöt olivat lempiaineita, hakeutui Lainio ammattikouluun.

– Menin merkonomipuolelle opiskelemaan. Se on laaja aihe, jota kautta pääsee moneen paikkaan, lisäksi muitakin lyhyempiä kursseja käynyt Lainio tietää.

Työvaihe etenee niin, että ensin hän piirtää hiilellä, vesiväreillä tai alkoholimusteella ja sen jälkeen siirtää työn koneelle. Työt painetaan Uudessakaupungissa, sillä Lainiolle on tärkeää luottaa paikallisiin osaajiin.

Tuotevalikoima on lisääntynyt lasten inspiroimana.

– Ensin oli julisteita ja kortteja. Tytär tykkää liimailla tarroja vihkoihin ja ajattelin, että voisin kokeilla niitäkin. Kysyin painosta, että onko niitä mahdollista tehdä. Se oli ihan ”iisi piisi”.

Synkkiä aiheita on turha etsiä Lainion tuotteista. Yksi suosituimmista julisteista on nimeltään ”Olet rakas pupu”, jossa äiti- ja lapsipupu pussaavat.

– Mulla on aika söpöisiä ja suloisia julisteita. Lasten kanssa vietetty aika näkyy, Lainio hymyilee.

Julisteista löytyy eläimiä ja kasveja. Korteissa puolestaan on enemmän tekstejä. Myös huumoria, kuten ”Pulla päivässä pitää pyllyn pyöreänä”. Se on kuulemma naisten suosikki.

– Tsemppaavat ja positiiviset aiheet ovat mun juttuja.

Julisteissa hän suosii hillitympiä, yksinkertaisia värejä, korteissa on enemmän väriä.

– Itse tykkään seesteisemmästä sisustuksesta ja se näkyy tyylissäni.

Eri kokoisina saatavia julisteita Lainio valmistaa tilaustyönä. Hän pyrkii aina siihen, että työ on viikon päästä valmis tilauksesta.

Verkkokaupan lisäksi yrittäjää työllistävät erilaiset tapaamiset ja sosiaalisen median päivittäminen. Some-maailma on tärkeä nuorelle yrittäjälle, mutta tuotteita on ollut myynnissä muuallakin Vakka-Suomessa ja esimerkiksi pääkaupunkiseudulle on virityksiä.

Isänpäivä ja joulu piristivät loppuvuotta, mutta tammikuun Lainio pelkäsi olevan hiljainen. Nyt alkuvuoteen on kuitenkin sovittuna jo niin paljon töitä, että pelko oli turhaa.

Yrittäjänä ja verkkokaupan pitäjänä pitää huomioida myös esimerkiksi Google-markkinointi. Muutenkin Lainio on huomannut, että yrittäminen ei ole aina ihan helppoa.

– Täytyy olla melkein 24/7 töissä.

Ensimmäisen lapsensa jo 20-vuotiaana saanut Lainio yrittää kuitenkin löytää sopivan rytmin.

– Se on tasapainottelua, että on hyvä äiti ja yrittäjä, Pyhärannasta jo 18-vuotiaana miehensä kanssa Lokalahdelle muuttanut Lainio kuvailee.

Sini Lainio piti ennen joulua pop up -myymälää linja-autoaseman rakennuksessa. Kokemus oli sen verran mukava, että hän voisi yrittää uudestaankin esimerkiksi kesällä, jos vain sopiva tila löytyy.

Tarjolla oli omien tuotteiden lisäksi hänen äitinsä ja siskonsa valmistamia suklaita Pyhärannasta, lokalahtelaista hunajaa ja taivassalolaisia kuivakukkia.

Yrityksen nimi Design MO on herättänyt jonkin verran kysymyksiä. Tämäkin johtaa pariskunnan lapsiin.

– Manna ja Oliver. Siitä tulee M ja O, Lainio selittää.

Desing Mo



Yrittäjä: Sini Lainio

Yrittäjänä alalla: tammikuussa vuoden

Perustamisvuosi: 2021

Ala: luova ala, paperituotteiden suunnittelu ja myynti

Työntekijöiden määrä: 1

Tässä juttusarjassa esitellään paikallisia pienyrittäjiä muutaman viikon välein. Seuraavana vuorossa on Simulan tilan Erja Marela.