Sota-ajan joulu 80 vuotta sitten

0

Jouluna 1941 – 80 vuotta sitten – olin melkein kolmevuotias. En tietenkään muista tuota joulua, muistelu onkin kirjoitettu vanhempieni kirjeitten perusteella. Äiti ja isä olivat 26-vuotiaita. Isä oli rintamalla, ja vietimme äidin kanssa joulua Vehmaalla vuokrayksiössä.

Aattona asuntomme katossa oleva hehkulamppu loi jouluvaloa. Äiti oli hankkinut joulukuusen, joka koristeltiin hienoksi. Aattona kävi joulupukki, jota vähän pelkäsin, mutta äidin mukaan silmäni loistivat kuin joulutähdet, kun avasin pieniä paketteja.

Sain hienot varrelliset kintaat, jotka pappa, suutari ammatiltaan, oli tehnyt oikein mustasta boksinahasta. Sain tupessa olevan pienen puukon, josta en yöksikään luopunut. Nukuin se kädessä.

Joulupäivänä isälle kirjoitetussa kirjeessä äiti sanoi olleen suuri nautinto katsoa minua, kun vuoteessa melkein nukkuneena olin sanonut: ”Joulu on tullut”. Kyyneleet olivat tulleet äidin silmiin, kun hän samalla muisteli rintamalla ollutta isää.

Muitakin joululahjoja sain, mm. kuvakirjan ja makeisrasian. Äiti sai veljiltään rahaa ja mammalta, isän äidiltä, uuden maton. Voitakin tuli yhdeltä maatalosta kotoisin olleelta. ”Yli odotusten on meitä muistettu”, äiti kirjoitti isälle.

Ennen joulua oli Uudessakaupungissa asunut sukulainen kysynyt äidiltä mahdollisuutta ”hamstrata” Vehmaalta kilo sianlihaa, kun hän oli oman elintarvikekorttinsa jo kokonaan käyttänyt. Olisi halunnut lähettää vähän lihaa sotapalvelukseen kutsutulle pojalleen. Äitini oli pahoillaan, kun ei saanut lihaa järjestetyksi.

Isä oli jouluyönä 1941 vartiossa ja kirjoitti aamulla:

”Olisi se nyt melko paljon mukavampi ruveta kömpimään ylös kotona näin jouluaamuna kuin valvoa täällä koko yö. Mutta uskokaamme korkeimman siunaukseen, että vielä saamme viettää monta joulua myös rakkaittemme parissa.”

Matti Jalava