Ugin koronatartuntojen määrä kääntynyt laskuun – ensimmäinen omikron-epäily tällä viikolla

0
Koronarokotuksia annetaan Välskärintiellä Rokottamossa.

Uudenkaupungin koronatartuntojen määrä on kääntynyt laskuun. Vielä joulukuun alussa alueen koronatilanne oli epidemian kriittisin, mutta joulukuun alussa osittain suljetut koulut, etäopetus ja maskien käytön laajentaminen kouluissa näyttävät siis purreen.

– Vaikka tartuntojen määrä on kääntynyt laskuun, niin tartuntoja on nyt erityisesti päiväkoti-ikäisillä. Tällaisissa tapauksissa kaikki perheen jäsenet yleensä saavat lopulta koronatartunnan, Uudenkaupungin sosiaali- ja terveysjohtaja Sari Rantanen kertoo.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) koronatilastojen mukaan Uudessakaupungissa on todettu 495 koronatartuntaa. Vehmaalla tartuntoja on 80, Taivassalossa 33, Kustavissa 19 ja Pyhärannassa 49. Marraskuun ensimmäisestä viikon jälkeen Uudessakaupungissa on todettu 149 uutta koronatartuntaa. Vehmaalle on kirjattu liki 40 uutta tartuntaa ja muissa kunnissa tartuntatapausten nousu on ollut maltillisempaa.

Koronan ilmaantuvuusluku oli torstain tietojen mukaan Uudessakaupungissa 370. Joulukuun alussa ilmaantuvuusluku oli yli 500.

– Oireisena ei pidä mennä kodin ulkopuolelle. Ei edes maskilla varustettuna, vaan kotona on pysyttävä, kunnes oireet helpottavat. Tällä hetkellä rokotusten ottaminen on erityisen tärkeää, jotta vältämme koronan vakavat muodot, Rantanen lisää.

Yksittäisiä U-soten viiden kunnan asukkaita on ollut sairaalahoidossa Tyksissä koronan takia. Myös yksittäisiä kuolemantapauksia on tullut. Vahvistettuja omikron-tapauksia ei kaupungissa vielä ole, mutta ensimmäinen epäily on tullut tällä viikolla.

–Nyt pitäisi yrittää huolehtia itsestämme ja muista parhain mahdollisin tavoin, Rantanen muistuttaa.

Kaupungissa on haettu aiempaa innokkaammin rokotteita ja rokotteita riittää Rantasen mukaan hyvin. Rokotukset etenevät hyvin ja suunnitellusti.

– Kolmansia rokotuksia on annettu jo yli 18-vuotiaille. Olisi erittäin tärkeää, että yli 70-vuotiaat hakeutuisivat aktiivisesti rokotuksiin. Lasten ja nuorten rokotukset alkavat ensi viikolla riskiryhmien osalta, Rantanen kuvailee.

THL:n torstain tietojen mukaan ensimmäisen koronarokotteen rokotekattavuus yli 12-vuotiailla on Uudessakaupungissa 86,7. Yli 90 prosentin rokotuskattavuus on 55-vuotiaiden ja sitä vanhempien ikäryhmässä.

Toisen koronarokotteen rokotekattavuus yli 12-vuotiailla on Uudessakaupungissa 83,0. Yli 80 prosentin rokotekattavuus on 45-vuotiaiden ja sitä vanhempien ikäryhmässä.

Kolmansien koronarokotteiden rokotekattavuus yli 12-vuotiailla on toistaiseksi hyvin alhainen, koska rokotteita ei ole jaettu kuin vasta muutama viikko. Kolmannen rokotteen rokotekattavuus Uudessakaupungissa on 9,7. Suurin kattavuus on yli 80-vuotiaiden ikäryhmässä.

Ensimmäisen ja toisen koronarokotteen kattavuus on Uudessakaupungissa vain hieman alempi kuin koko Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin alueella. Kolmansien rokotteiden kattavuus on kaupungissa selkeästi alempi kuin koko Varsinais-Suomessa.

– Rokoteaikoja on avattu niin paljon kuin henkilöstöresurssit antavat myöten. Tällä hetkellä rokotepuhelimessa on ruuhkaa, koska siellä on jonossa 800 puhelua, joten omaa soittoaan kannattaa odotella rauhassa. Olemme saaneet lisähenkilöstöä purkamaan puheluita, Rantanen sanoo.

Kaupunki tiedottaa erikseen niistä päivistä, jolloin terveydenhuollon yksiköistä voi käydä noutamassa oman koronapassinsa, jos sitä ei pysty itse Omakanta.fi-verkkosivuilta tulostamaan.

– Rokotepassien hakupäivät ovat osoittautuneet todella suosituksi, esimerkiksi tämän viikon keskiviikkona haettiin yli 100 rokotepassia, Rantanen kertoo.

U-soten terveydenhuollon kuormitus on ollut kovilla jo pitkään, mutta Rantasen mukaan työntekijät pärjäävät hyvin tiukassakin tilanteessa.

– Esimerkiksi infektiovastaanoton resurssi on suoraan pois muusta avosairaanhoidon toiminnasta. Apuja on hankittu organisaation ulkopuolelta ja myös U-soten sisältä on tarjottu apua terveyspalveluille, Rantanen summaa.

Fakta
Kolmannet koronarokotukset

U-soten alueella annetaan tällä hetkellä yli 18-vuotiaiden kolmansia koronarokotuksia.
Vain ensimmäisen koronarokotuksen voi hakea walk-in-päivinä, mutta muut annokset on haettava ajanvarauksella.
Ajan voi varata kaupungin verkkosivuilta tai puhelinnumerosta 02 4612 517.
Kolmas rokoteannos voidaan antaa, kun toisesta annoksesta on kulunut vähintään 5–6 kuukautta.
Vakavasti immuunipuutteiset voivat ottaa kolmannen rokotteen 2 kuukauden annosvälillä.
Kolmansissa rokoteannoksissa käytössä ovat Biontech-Pfizerin Comirnaty-rokote ja Modernan Spikevax-rokote.
Ensisijaisesti rokotteen suositellaan olevan samaa valmistetta kuin toinen rokoteannos, mutta tarvittaessa myös toista valmistetta voidaan tarjota.
Lähde: U-sote