Ugin koronatilanne pahempi kuin kertaakaan aiemmin

0

Uudenkaupungin koronatilanne vaikeutuu entisestään. Uudenkaupungin 14 vuorokauden ilmaantuvuus on 604,8, kun vastaava luku on Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin alueella 304,6. Ilmaantuvuus on Uudessakaupungissa koko epidemian korkein.

Uudenkaupungin yhteistoiminta-alueen kouluista Hakametsän koulu, Kalannin koulu, Uudenkaupungin yhtenäiskoulu ja Vehmaan koulu ovat terveyslautakunnan päätöksellä etäopetuksessa 22.12.2021 saakka.

Poikkeukselliset opetusjärjestelyt eivät koske haavoittuvassa asemassa olevia oppilaita eli esiopetuksen oppilaita, perusopetuksen 1.–3. vuosiluokkien oppilaita, erityisen tuen, pidennetyn oppivelvollisuuden tai perusopetuksen valmistavan opetuksen oppilaita. Muissa yksiköissä opetusta jatketaan lähiopetuksena terveysturvallisia käytäntöjä noudattaen.

Heikentynyt koronatilanne tuo muutoksia loppuvuoden tapahtumiin Uudessakaupungissa. ​Rauhantori oli tarkoitus pitää 11.12., mutta se peruuntuu ja siirtyy myöhemmin ilmoitettavaan ajankohtaan. Jouluaaton joulurauhan julistus toteutetaan videoituna. Rauhan juhlavuoden päätös 31.12. siirtyy myöhemmin ilmoitettavaan ajankohtaan.

Fakta
Koronatodistuksia voi hakea

Ugin terveysasema osoitteessa Välskärintie 2 A järjestää koronatodistuksen hakuun tarkoitettuja päiviä.
Tilaisuudet on tarkoitettu ensisijaisesti sellaisille ihmisille, joille koronapassin tulostaminen tai esittäminen muilla tavoin ei ole mahdollista.
Näiden päivien tarkoitus on helpottaa terveyspalvelujen ruuhkautumista.
Koronapassia voi käydä hakemassa seuraavina päivinä: ke 15.12 klo 9–15, ti 28.12 klo 9–15, ti 11.1 klo 9–15 ja ti 25.1 klo 9–15.
Lähde: U-sote