Nyt pendelöinti näkyy henkilöautoletkana Kasitiellä ja päivittäisenä bussimaratonina. Loputtomiin pendelöintiä ei voi näin jatkaa. Tilalle tarvitaan ympäristöystävällisempi ja turvallisempi ratkaisu.
Varsinais-Suomen liitto ja Uudenkaupungin kaupunki ovatkin asettaneet tavoitteeksi, että Turun ja Uudenkaupungin välille saataisiin henkilöjunaliikennettä. On epäilty, riittäisikö junaan matkustajia, mutta Väyläviraston ja seutukuntien selvityksessä laskettiin, että Turku – Uusikaupunki -välille kertyisi arkivuorokautena peräti 9 900 matkaa. Siitä enin osa suuntautuisi Turun kaupungin alueelle ja ratavarren kuntiin. Uuteenkaupunkiin asti matkoista päätyisi kuitenkin niin iso osa, että raideliikenteen asiantuntija Antero Alku epäili haastattelussamme, mahtuisivatko edes kaikki halukkaat 200-paikkaiseen lähijunaan (US 11.12.).
Se on kuitenkin selvää, että lähijunaliikennettä tarvitaan. Lisäksi kun Väyläviraston investointiesityksissä on varattu 36 miljoonaa euroa Turku – Uusikaupunki -välille radan parannuksiin, junan kulkunopeuttakin voitaisiin lähivuosina nostaa. Sen myötä matkan Turusta Uuteenkaupunkiin pääsisi junalla jopa nopeammin kuin henkilöautolla. Lisäksi tarvittaisiin jatkoyhteydet Ruotsin malliin esimerkiksi autotehtaalle. Kun junasta astuisi laiturille, parilla askeleella voisi hypätä bussiin.
Asiantuntija Antero Alku pitää lähijunaliikenteen käynnistämistä Turun ja Uudenkaupungin välillä hyvinkin järkevänä. Asialla on siinä mielessä kiire, että VR on tuhoamassa juuri sitä kalustoa, jolla lähijunaliikenne saataisiin nopeasti käyntiin. Alku vetoaakin, että VR päättäisi säilyttää nykyiset Sm2-junat kunnes Uudenkaupungin liikenteen käynnistämistä ehditään selvittää. Myös eduskunnan ja hallituksen pitäisi tätä vaatia.
Uusikaupunki voisi olla päänavaaja uudella tavalla järjestetyssä lähiliikenteessä.
Teija Uitto