Vahterus laajenee Yhdysvalloissa

0
Kalannin Vahteruksen kylästä lähtöisin oleva hitsatun levylämmönsiirrinteknologian kehittäjä ja markkinajohtaja Vahterus laajenee Yhdysvalloissa yrityskaupan myötä. Kuva: Anton Sucksdorff.

Kalantilainen hitsatun levylämmönsiirrinteknologian kehittäjä ja markkinajohtaja Vahterus on ostanut yhdysvaltalaisen paineastiavalmistaja Harliss Specialtiesin liiketoiminnan. Toiminta jatkuu uuden valmistusyhtiön Vahterus Manufacturing Incin nimissä.

Vuonna 1960 perustettu Harliss Specialties on kolmannen polven perheyritys.

– He ovat erikoistuneet vaativien paineastioiden ja lämmönsiirtimien valmistukseen, kertoo Vahteruksen perustaja ja toimitusjohtaja Mauri Kontu.

Yhtiön tuotantotilat sijaitsevat Irwinissä Pennsylvanian osavaltiossa. Uusi valmistusyhtiö aloittaa toimintansa samoissa tiloissa ja kaikki työntekijät jatkavat työtehtävissään. Yhtiö toimii Vahteruksen kokoonpanotehtaana ja ensimmäiset Vahteruksen tuotteet valmistetaan vuoden 2022 puolivälissä. Vahteruksen tuotteiden teknologian ydin niin kutsuttu levypakka valmistetaan edelleen Kalannissa.

– USA:ssa tehdään kuoret levypakan ympärille paikallisten paineastiavaatimusten mukaisesti. Näin pystymme lyhentämään asiakkaalle tärkeää toimitusaikaa merkittävästi, selvittää Mauri Kontu.

Vahterus on toiminut samalla valmistusperiaatteella Aasiassa jo kymmenen vuotta.