Valtuusto lisäsi talousarvioon ilmastorahaa

0
Ilmastonmuutos muuttaa suojelualueita. Erityisesti rannikon alavat ja kosteat luonnonsuojelualueet lämpenevät ja kuivuvat.

Valtuusto käsittelee parhaillaan ensi vuoden talousarviota sekä taloussuunnitelmaa 2022-2024.

Kaupunginhallituksen käsittelyyn on toistaiseksi tehty kolme muutosesitystä. Tarmo Kangas (kok.) esitti, että kaupunki lisää talousarvioon 20 000 euroa ilmasto-ohjelman laatimiseen. Hänen ehdotustaan kannattivat Juha Aaltonen (ps.) ja Tomi Salo (kok.).

Kaupunginarkkitehti Leena Arvela-Hellén kertoi, että kaupunki valmistelee jo Laitilan kaupungin kanssa yhteistyössä ilmasto-ohjelmaa. Tukea ohjelman laatimiseen on haettu Varsinais-Suomen liitolta. Kaupunkien tavoitteena on hakea lisäksi Business Finlandilta tukea ohjelman toteuttamiseen.

Tarmo Kangas totesi tähän, että olisi kuitenkin symbolisesti tärkeää kaupungin varata myös oma määräraha ilmasto-ohjelman laatimiseen.

Valtuusto päätti lopulta yksimielisesti, että talousarvioon lisätään ilmasto-ohjelman laatimiseen 20 000 euroa.

Toisen muutosesityksen alkuillan aikana teki Johanna Hurme (ps.). Hän esitti, että talousarvioon lisättäisiin ne neljä vakanssia, jotka kaupunginhallitus karsi budjettikokouksessaan. Hurme sai tuekseen Mika Toivosen (ps.) ja Java Valkosen (ps.) kannatuksen.

Asiasta äänestettiin. Kaupunginhallituksen karsittu esitys, eli neljän vakanssin vähennys, voitti äänestyksen äänin 32-11.

Java Valkonen esitti myös, että talousarvioon lisättäisiin 24 000 euroa vuosittain A-Killan toiminnan tukemiseen. Valkosen esitys ei saanut kannatusta.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here