Vehmaan seurakunnan tulevaisuutta pohditaan parhaillaan. Seurakunnan talous on tiukka ja tämän takia muun muassa kirkkoherran vakituinen virka on jätetty täyttämättä. Vehmaan seurakunnan kirkkoneuvosto on päättänyt, että taloudellisen toiminnan turvaamiseksi on seurakunnalle etsittävä kumppani lähiseurakunnista liitosselvittelyn kautta.
Turun arkkihiippakunnan tuomiokapituli on pyytänyt Vehmaan seurakuntaa tekemään selvityksiä taloudellisista ja toiminnallisista edellytyksistä 5–10 vuoden aikajaksolla.
– Kokonaistilanne näyttää kuitenkin jo ensi vuoden kannalta taloudellisesti haastavalta, ja koska seurakunnan pääasiallinen tulonlähde on verokertymä, ei tilanteeseen ole näköpiirissä helpotusta myöskään pitemmällä tähtäimellä, Vehmaan seurakunnan kanttorina ja tiedottajana toimiva Hanna Pishro summaa.
Vehmaan seurakunnan kirkkoneuvosto päätti marraskuun lopun kokouksessaan tehdä aloitteen seurakuntaliitokseen liittyvästä selvityksestä ja pyysi Turun arkkihiippakunnan tuomiokapitulilta tukea selvityksen tekoon. Kirkkoneuvosto esittää tuomiokapitulille toiveen, että neuvottelut aloitettaisiin Mynämäen ja Uudenkaupungin seurakuntien kanssa.
– Kyseessä ovat alustavat neuvottelut seurakunnan toimintojen järjestämisestä, eikä päätöstä varsinaisen seurakuntaliitoksen toteutumisesta tai sen mahdollisesta aikataulusta ole vielä tehty. Seurakunta tiedottaa tilanteen etenemisestä käsittelyn eri vaiheissa, Pishro summaa.