Wintterin viivästyksen syntipukit

0

Ugin Sihy/Wintteri -hankkeeseen on tähän mennessä kulunut jo yli 5 miljoonaa. Kun kaupunginhallitus meni vielä oikeiston äänin hyväksymään SRV:n täysin perusteettoman 4,5 miljoonan viivästyslaskun, ollaan kohta 10 miljoonassa eurossa. Ja ilman, että Viikaistenmäellä olisi käännetty ensimmäistäkään kiveä!

Nyt moni on valmis perimään tuon viivästyslaskun asemakaava- ym. päätöksistä muutosta hakeneilta. Itse katson, että rakentamisen viivästykseen on kaksi muutoksenhakua paljon suurempaa syytä.

Miksi kaupunki vetkutteli asemakaavan muutoksen laatimisessa niin, että se hyväksyttiin vasta hankintapäätöksen jälkeen? Kun kaava lopulta on niin väljä, että rakennusalueena on koko Viikaisten ja Pohitullin mäet sekä lisäksi vielä jäähallin viereinen pallokenttä. Niin eikö kaava olisi yhtä hyvin voitu laatia jo kaksi vuotta aiemmin, jolloin siitä tehdyt valitukset olisi ehditty ratkaista ennen itse pääasiaa?

Muut valitukset hylättiin jo viime syksynä eikä niillä ollut mitään osaa eikä arpaa SiHyn aikatauluun.

Toinen viivettä aiheuttanut tekijä oli valitusten verkkainen käsittely. Hallinto-oikeudesta saatiin ratkaisu vasta vuoden kuluttua ja KHO:ssa kului 8 kuukautta. Onko tuomioistuinten byrokratia ja hitaus muutoksenhakijoiden syytä? Voivatko he mukamas vaikuttaa valitustensa käsittelyn kestoon? No eivät voi ja oikeus hakea muutosta kunnan päätöksiin kuuluu kuntademokratiaan yhtenä tapana vaikuttaa.

Lainvoimainen päätös tuli KHO:sta marraskuun alussa. Oletin ilman muuta, että viikon päästä siitä kaivinkoneet jo pörräisivät Pohitullin keittiön purun kimpussa. No eivät olleet ja tuskin tapahtuu mitään ennen helmikuuta – jos silloinkaan. Että eipä tunnu olevan tulenpalavaa kiirettä niin kaupungilla kuin SRV:lläkään.

Wintteristä voi tulla hyvinkin laadukas ja komea monitoimijakeskus. Mutta Ugin talouden se takuulla romahduttaa. Jatkossa uusi versio sanonnasta ”hullu miäs Huittisist syä enemmän kun tiana” kuuluukin ”hull miäs Ugist rakenta isomppa ja kallimppa mihi sill olis vara”. Mutta ei murehdita näitä nyt.

Toivorikasta Joulun aikaa kaikille!

Tarmo Kangas

kaupunginvaltuutettu

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here