Sitä kautta ohjataan erikoisterveydenhoito julkiselle puolelle ja otetaan mansikat kakusta, kansalainen maksaa, jos haluaa palveluja saada. Hänen on hankittava itselleen kallis vakuutus niin kuin USA:ssa tai olla ilman hoitoja.
Siten rakennetaan hirveä maakuntahimmeli, jossa on vakinaisia virkoja enemmän kuin todella on tarpeen, saadaan aikaan niitä hillotolppia ympäri Suomen. Helsingissä ei ole enää mistä keksisi hillotolppia, sieltä löytyy esim. eduskunnasta 13 kpl valtiosihteerejä 10000€/kk, 69 kappaletta erityisavustajia 5000€/kk yhteensä 11,5 miljoonaa € vuodessa.
Samalla rahalla olisi palkattu noin 400 lähihoitajaa, tässä on mittasuhteita mitä hallitus touhuaa.
Paikallisella tasolla kaupunginjohtaja esitti, että virat: koulupsykologi, kouluterveydenhoitaja, sosiaalityöntekijä ikäihmisten palveluihin ja lähihoitajaa vammaispalveluihin ei täytetä. Ainut puolue, joka vastusti oli Perussuomalaiset, täyttämättä jättämistä olivat tukemassa ne, jotka nyt lupaa sitä ja tätä, varmaan jo sairaalan yöpäivystystäkin takaisin.
Ihmetytti, että eikö nuo koululaisia koskevat virat ole lakisääteisiä? Meneekö vaan samaan sarjaan kuin robottisoittelut, kun täällä me nyt vaan tehdään näin.
Perussuomalainen
Esa Aaltonen