Alue- vai puoluevaalit?

0

Nyt puolueet ovat asettaneet ehdokkaansa aluevaaleihin. Onko kysymyksessä alue- vai puoluevaalit? Tämä on historian suurin uudistus, organisaatiomuutos, jossa maamme on jaettu hyvinvointialueisiin. Tammikuussa käydään aluevaalit ja niissä valitaan päättäjät aluevaltuustoon, jonka tehtävänä on päättää koko maakunnan sosiaali- ja terveydenhuollon ja pelastustoimien järjestämisestä, jotka siirtyvät kunnilta hyvinvointialueille eli maakunnille.

Puolueissa on paljon hyviä ehdokkaita ja kiitos siitä, että olette lähteneet mukaan vaaleihin.

Omasta näkökulmastani katsottuna minun mielestäni nyt pitäisi keskittää äänet ehdokkaalle, joka puolustaisi paikallista maakuntaamme ja sen lähipalveluja. Ehdokkaita on paljon ja äänet hajautuvat, joten edes yhden ehdokkaan läpimeno haastavaa. Pro Uusikaupunki jätti tietoisesti laittamatta omaa ehdokasta aluevaaleihin, joten ne äänet ovat käytettävissä parhaalle mahdolliselle ehdokkaalle.

Minusta näiden vaalien ei tulisi olla puoluesidonnaiset, vaan keskitetään äänet parhaan mahdollinen ehdokkaan taakse. Näin voisi olla pieni mahdollisuus saada alueeltamme oma valtuutettu vaikuttamaan kuntalaistemme lähipalveluihin. Valtakunnantasolla, näissä vaaleissa mitataan puolueiden kannatusta.

Aluevaltuuston paikka riippuu meistä kansalaisista, ketä sinne haluamme äänestää, omalta alueeltamme sekä äänestysaktiivisuudesta. Olen oppinut tuntemaan vuosien varrelta Raimo Löfstedtin ja Heli-Päivikki Laurelin. Molemmat ovat yhteistyökykyisiä, ajavat kaupunkimme asukkaiden etuja. He ovat olleet pitkään mukana kunnallispolitiikassa, tietämystä ja näkemystä on.

Nyt pitäisi kaikkien vaan olla hereillä vaalisunnuntaina ja käyttää sitä äänioikeutta. Nämä ovat todella tärkeät vaalit, mikäli ei pääse vaalisunnuntai uurnille, niin voi myös äänestää ennakkoon.

Taija Viljanen

terveyslautakunnan jäsen

varavaltuutettu

Pro Uki