
Vehmaalainen leipomo-konditoria Askondi sai viime vuoden marraskuussa uudet omistajat. Mia ja Timo Lindfors ottivat Vehmaalla ja Uudessakaupungissa sijaitsevien kahviloiden vetovastuun Heli ja Tapio Kirjoselta, jotka pyörittivät yritystä puolen vuoden ajan.
Lindforsit ovat vuodesta 2006 lähtien omistaneet nykyisin Vehmaan Himoisissa sijaitsevan Saariston Leipä -yrityksen.
Yrityksen toiminta on aiemmin keskittynyt toimitusmyyntiin. Suuremman tuotantotilan saaminen ja oma myymälä oli Lindforseilla pohdinnassa, kunnes tieto Askondin mahdollisesta ostamisesta ilmaantui.
– Pitkään on ollut haaveissa oma myymälä Saariston Leivän tuotteille. Tämä mahdollisuus toteutui Askondin oston yhteydessä, Mia Lindfors kertoo.
Oston taustoista Timo Lindfors kertoo, että he saivat tiedon paikan olevan myynnissä tavarantoimittajan kautta.
– Ajatus oli heti, että haluamme ostaa paikan, kunhan saamme rahoitusasiat ja kaiken muun tarvittavan kuntoon.
Lindforsit korostavat, että Saariston Leipä on oma toimintansa eikä se muuta tänä vuonna 40 vuotta täyttävän Askondin konseptia, vaikka saman katon alla yritykset toimivat. Pikemminkin molemmat vahvistavat toisiaan.
– Askondilla on pitkät perinteet, ja brändi on hyvin tunnettu tällä alueella, Timo muistuttaa.
Ensimmäiset kuukaudet ovat lähteneet käyntiin vauhdikkaasta. Yrittäjillä oli pieniä epäilyksiä, miten asiakkaat ottavat omistajavaihdoksen jälleen vastaan, mutta epäilykset ovat osoittautuneet turhiksi.
– Täytyy antaa iso kiitos meidän asiakkaillemme! Sekä uudet että vanhat asiakkaat ovat olleet meille uskollisia ja toivomme, että he ovat myös jatkossa, Lindforsit kiittelevät.
Myös henkilökunta saa kiitosta. Omistajavaihdosta huolimatta työntekijäkokoonpano on säilynyt entisellään, joten hyvä työilmapiiri ja osaaminen säilyy Askondissa myös jatkossa.
Uusilla yrittäjillä on paljon suunnitelmia ja ideoita Askondin kehittämiseen, mikäli myyntitulos pysyy hyvänä. Koronapandemia ja rajoitukset tuovat oman pelkonsa yrittäjien mieliin.
– Olemme tyytyväisiä, että emme ole joutuneet sulkemaan paikkoja emmekä lomauttamaan henkilökuntaa, Mia kertoo.
Uusia muutoksia Lindforsit ovat jo tehneet Askondiin. Saaristolaisleipien myyntiin tuomisen lisäksi yksi iso muutos koskee Uudenkaupungin kahvilaa.
– Kahvila on auki nyt myös lauantaisin. Heti ensimmäisistä viikonlopuista lähtien asiakkaat ovat olleet tyytyväisiä tähän ratkaisuun, Mia toteaa.
– Olemme kehitelleet kahviloihin päivätuotteita, eli määrättyä tuotetta olisi tarjolla tiettynä päivänä esimerkiksi erilaisia leipiä olisi myynnissä joinakin päivinä, Timo lisää.
Alisellakadulla sijaitseva kahvila on tärkeä toimipiste vehmaalaislähtöiselle leipomolle. Vakioasiakkaita löytyy paljon ja Timo Lindforsin mielestä on tärkeää, että kaupungista löytyy kivijalkakahviloita.
Varsinkin kesä on parasta sesonkiaikaa. Kaupunginlahden ranta saattaa vedota turisteihin, mutta Askondi haluaa tarjota erilaisia herkkuja torin läheisyydessä.
Lindforsit uskovat, että käsintehdyt tuotteet ja niiden tuoreus ovat heidän vahvuuksiaan.
– Me saamme joka päivä tuoreet tuotteet kahviloihin. Meillä on nykyään myös lauantaisin leipuri paikalla, joten saamme viikonloppunakin tuoreita herkkuja, Mia Lindfors korostaa.