Nämä ”hyvinvointialueet” saattavat saada aikaan enemmän pahoinvointia monessa muodossa. Verot ”köyhän kansan verta juo” ja apu etääntyy sen tarvitsijoista. Tähän saakka kuntalaiset ovat saaneet terveyskeskuksistaan hoitoa tai ainakin hoitoonohjausta, kunnallisveron vastineeksi.
Kunnat kuitenkin jatkavat olemassaoloaan uudessakin järjestelmässä, joten kunnallisverokin ilmeisesti säilyy. Mistä tulee rahoitus näille uusille alueille, on vielä keksimättä.
Jos alueille tulee verotusoikeus, se ei takaa yhdenvertaista oikeutta alueiden kesken, koska köyhimmille alueille jää enimmäkseen hoidettavia, vanhuksia ja vaivaisia, kun sieltä ovat kaikki kynnelle kykenevät lähteneet nauttimaan pääkaupunkiseudun ylettömästä onnellisuudesta.
Koska uudessa järjestelmässä pääkaupungista tehtiin oma ”osavaltio”, sen asukkaat saavat valtionkin tuottamat palvelut, vaikka vapautuvat kustannuksiin osallistumasta. Tämän kaiken maalta katsoen järjettömän järjestelmän aiheuttamat seuraukset (tuhot) näkee sitten, ken elää!
Valdemar Takaperko