Hallitus ajaa päätöksellään ennestään velkaisen valtiontalouden paheneviin vaikeuksiin. Käytännössä se tarkoittaa, että hallitus vaarantaa hyvää tarkoittavat hankkeensa, kuten soteuudistuksen ja toisen asteen oppivelvollisuuden. Hankkeiden rahoitus ei nykyiselläänkään ole riittävä takaamaan palveluita. Pelkkä hävittäjien kauppahinta vie budjetista tämän vuosikymmenen aikana vähintään 1 miljardi euroa joka vuosi. Sen jälkeen alkavat juosta mittavat käyttökulut.
Hävittäjien käyttö- ja ylläpitokustannukset ilmoitetaan noin 250 miljoonaksi euroksi vuositasolla. Kolmessakymmenessä vuodessa siitä kertyisi päivitysten kanssa kymmenen miljardia. Tämä tullaan ylittämään. Kaikissa muissa Euroopan maissa, jotka ovat viime vuosina ostaneet hävittäjiä, erityisesti amerikkalaisten koneiden käyttö- ja ylläpitokustannukset on arvioitu huomattavasti korkeammiksi.
Esimerkiksi Hollannissa ilmavoimat raportoi maan parlamentille, että vain 46:n F-35:n kulut olisivat noin 570 miljoonaa euroa vuodessa – reilusti kaksi kertaa enemmän kuin Suomessa, vaikka konemäärä on selvästi pienempi.
Hallitus päätti hankkia koneen, jonka todellisia kuluja ei tunneta tai ei haluta kertoa. Eduskunta pantiin jo joulukuussa 2020 päättämään hävittäjien tilausvaltuudesta ilman tietoa indekseistä tai käyttö- ja ylläpitokuluista.
Esitin tuolloin kansanedustaja Markus Mustajärven kannattamana, että tilausvaltuutta hallitukselle ei myönnetä. Se kuitenkin hyväksyttiin äänin 2–53. Eduskunnan budjettivaltaa horjutettiin vakavalla tavalla. Myös Hornet-koneet hankittiin aikanaan puutteellisin tiedoin eduskuntaa harhaan johtaen.
Ilmavoimat ja puolustusvoimien entiset ja nykyiset kenraalit ovat koko ajan lobanneet F-35:sta sortuen salailuun ja osa jopa omaa henkilökohtaista etuaan edistäneisiin konsulttitoimeksiantoihin aseyhtiöiden kanssa. Ehkä suurin HX-hankkeen kupruista liittyy siihen, että Hornetit vaihdetaan ennen aikojaan.
Kun Horneteja hankittiin, lähtökohtana oli, että kullakin koneella voidaan lentää noin 6 000 tuntia. Nyt puolustusvoimat väittää, että koneet on ajettu elinkaarensa loppuun jo 4 500 tunnin kohdalla. Puolustusvoimat on käytännössä manipuloinut VTT:n mittaustuloksia niin, että se saisi perusteet koneiden vaihtamiselle kymmenen vuotta etuajassa. VTT:n mittausten mukaan Hornetit kestäisivät hyvin 2040-luvulle saakka.
Hävittäjähankinnan tavoitteena on syventää Suomen liittolaisuutta Yhdysvaltoihin. Ratkaisut tehdään käytännössä eduskunnan ohi tai sille puutteellista tietoa antaen. Kaikki F-35:t kytketään ALIS-tietojärjestelmään (Autonomic Logistics Information System). Amerikkalaisilla on koko ajan reaaliaikainen kuva konetta käyttävien maiden lennoista. Koneet ovat käytännössä osa Yhdysvaltojen ilmavoimaa Pohjolassa.
Hävittäjäpäätös asettaa myös ilmastopolitiikalla profiloitumaan pyrkineen hallituksen todella outoon valoon: Miten hävittäjien aiheuttamat valtavat päästöt voidaan jättää ilmastotavoitteissa kokonaan huomiotta, kun samalla kansalaisilta odotetaan ilmastotekoja arjen valinnoissaan ja moralisoidaan autoilusta ja saunan lämmityksestäkin.
Johannes Yrttiaho
kansanedustaja
Ehkä hävittäjistä kannattaa maksaa kovakin hinta, jos vaihtoehtona on olla Venäjän alusmaa korurruppitoineen ja alentuvana elintasona.
Vai vaikuttaisiko vastiikeeton miljardien jakaminen eurooppaan enemmän? Tämän Suomen historian typerimmän päätöksen tekivät myöskin toki tämä historiamme haitallisin hallitus kokoomuksen avustuksella.
Kommenttien lisääminen on estetty.