Käy oudot airuet

0

Viime aikoina on saanut pitää hatustaan kiinni, että järki pysyy päässä ja pipon sisällä (sikäli kun sitä siellä on joskus ollut). Niin erikoiseksi on maailmamme muuttunut. Vielä pari vuotta sitten ennustettiin ilmastonmuutoksen ja sen pysäyttämisen hallitsevan kaikkea toimintaamme näinä aikoina. Toisin kävi. Koronavirus valtasi tilan.

Koronavirus on kylvänyt tuhoa ja jakanut ihmisiä eri leireihin ennennäkemättömällä tavalla ympäri maailman. Kannattaa siis seurata mitä pandemian varjossa oikein tapahtuu.

Brasilia on hyvä esimerkki koronan murentamasta maasta. Siellä tilanne on räjähtänyt ennennäkemättömiin sfääreihin. Esimerkiksi ravintolat eivät kipuile viranomaisten asettamien aukioloaikojen, säännöstelyiden tai terveysturvallisten asiakasolosuhdesuunnitelmien kanssa – ehei ei veikkonen – vaan siitä ketä he valitsevat asiakkaikseen. Koronan myötä on ruokalistatkin kirjoitettu uusiksi.

Ravintolat ja baarit kautta maan jakautuvat presidentti Bolsonaron kannattajiin tai hänen vastustajiinsa eli rokotusten vastustajiin tai kannattajiin. Ruokalistoilla tämä näkyy esimerkiksi presidentin mukaan nimetyllä murkinalla kuten Bolsonaro-pizzalla. Viesti on selvä: presidentin vastustajat pysykööt loitolla tästä syöttölästä.

Toisen ravintelin etuoven kyltissä voidaan ykskantaan ilmoittaa, että jos olet rokotevastainen presidentti Bolsonaron kannattaja et ole tervetullut asiakkaaksemme.

Jos tilanne näin meillä Suomessakin kärjistyisi, miten toimittaisiin? Mietin tätä juttua jo ihan käytännöllisestäkin näkökulmasta: miten tämä mahtaisi toimia, jos haluaisin kutsua työporukan illanviettoon?

Menisikö kutsutekstin loppu jotenkin näin: Muistathan ilmoittaa etukäteen oletko laktoositon, gluteeniton, kasvisyöjä tai haluatko jälkkäriksi ice creamin vai sittenkin nice creamin.. .ei kun odotas nyt hiukan… siis ilmoita etukäteen oletko rokotevastainen, vai rokotemyönteinen, kannatatko presidentti Niinistöä, vai ikävöitkö kuitenkin vähän Kekkosta, tykkäätkö Natosta vai epäröitkö sotilaallista liittoutumista, kiinnosteleeko sinua Kiuru-pitsa, nyhtö-Nohynek vai Salmisen juusto ja salamilautanen vai haluaistiko skipata ruokailun kaikkinensa ja siemaista vain ihanan kepeän Marin-henkisen cocktailin yökerhossa? Muista myös ilmoittaa uskotko tieteen tekijöitä vai seuraatko kuitenkin mieluimmin salaliittoteorioita vai flippailetko puolelta toiselle?

Kaiken tämän jälkeen totean, että ravintolat taitavatkin nyt olla taas iltaisin kiinni, joten mietin, että mitä jos kuitenkin siirrettäisiin tätä illanviettoa myöhemmäksi keväälle. Ei peruta, siirretään.

Kun on tarpeeksi paljon epämääräistä hälyä ja sekavia viestejä ympäristössä voi vaan todeta kuten Käkisalmen mummoni totesi: ”Nyt käy oudot airuet”. Eli siis murehtimatta kohti kotisohvaa, jossa taitaa mennä tämäkin talvi.

Olympialaisia ei ole vielä peruttu eikä siirretty, joten panostan kotikatsomon mukavuuksiin, ostan tyynyn tai kaksi lisää ja odotan että oudot airueet hiihtävät ohi. Kyllä tämä tästä (ehkä) vielä iloksi muuttuu!

Jan Vuorenlaakso

kirjoittaja on

uusikaupunkilainen

virkamies

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here