Koronaepidemia kiihtyy Varsinais-Suomessa

0
Koronanäytteitä on otettu Varsinais-Suomessa ahkerasti.

Koronan tapausmäärät ovat yhä voimakkaassa kasvussa Varsinais-Suomessa. Viime viikolla todettiin enimmillään liki 900 uutta tapausta päivässä.

Tällä hetkellä 14 vuorokauden ilmaantuvuus Varsinais-Suomessa on 100 000:a asukasta kohti 1519 eli voimakkaassa nousussa. Viikko sitten ilmaantuvuus oli 1061.

– Epidemia on kiihtynyt 50 prosenttia viikon aikana ilmaantuvuuden osalta, Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin tartuntataudeista vastaava lääkäri Harri Marttila sanoo.

Positiivisten näytteiden osuus on tällä hetkellä 33,3 prosenttia. Noin puolet tartunnoista todetaan Turussa ja toinen puoli muissa kunnissa sairaanhoitopiirin alueella.

Nuorten aikuisten eli 20–29-vuotiaiden osuus tartunnoista on yhä korostunut viime viikon aikana, mutta tapausmäärät ovat silti nousseet kaikissa ikäryhmissä.

Tartunnanjäljitys on pahasti ruuhkautunut monissa kunnissa.

– Tämä on johtanut myös siihen, että emme enää kehota kaikkia positiivisen kotitestituloksen saaneita henkilöitä jatkossa hakeutumaan terveydenhuollon tekemään varmistustestiin vaan ainoastaan niitä, joiden on välttämätöntä saada virallinen varmistus infektiostaan, Marttila toteaa.

Kolmannet rokotukset ovat edistyneet hyvin Varsinais-Suomessa. 12 vuotta täyttäneistä varsinaissuomalaisista 86,3 prosenttia on saanut kaksi koronarokotusannosta ja 42,9 prosenttia kolme annosta. Myös lasten rokotukset ovat alkaneet hyvin Varsinais-Suomessa. 5–11-vuotiaille on annettu jo yli 9 000 ensimmäistä annosta.

– Niistä, jotka ovat saaneet kaksi rokotusta, jo liki puolet on saanut myös jo kolmannen annoksen, sanoo Marttila.

Ensimmäisiä rokotteita annetaan yhä noin 700 annoksen viikkovauhtia 12 vuotta täyttäneille.

Tällä hetkellä Tyksissä on 19 koronapotilasta, joista viisi on tehohoidossa. Puolet sairaalahoitoon saapuneista koronaviruspositiivisista potilaista on hoidossa koronaviruksen aiheuttamien oireiden vuoksi, muilla ensisijainen sairaalahoidon aiheuttaja on jokin muu sairaanhoidollinen syy. Heillä korona on todettu lisälöydöksenä. Tähän jälkimmäiseen ryhmään kuuluu esimerkiksi muuten terveitä synnyttäjiä, joilla on todettu korona.

– Omikronin kyky aiheuttaa vaikea tautimuoto on onneksi tähän mennessä aikaisempia variantteja matalampi, Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Mikko Pietilä sanoo.

Tehohoidon tarve on kuitenkin yhä korkea.

– Mikäli tehohoidon tarve yhä kasvaisi, meidän tulisi ajaa alas elektiivistä toimintaa eli suunniteltuja leikkauksia. Toistaiseksi toimenpiteitä on onneksi jouduttu siirtämään melko vähän, Pietilä sanoo.

Varsinais-Suomen koronakoordinaatioryhmä ei tehnyt muutoksia voimassa oleviin suosituksiin kokouksessaan 18. tammikuuta 2022.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here