
Joulun ja uuden vuoden alla on koronatartuntojen määrä noussut entisestään Uudessakaupungissa. U-soten yhteistoiminta-alueen viidessä kunnassa on todettu pandemian aikana yhteensä 866 koronavirustartuntaa. Uudessakaupungissa tartuntoja on todettu 588, Vehmaalla 138, Taivassalossa 43, Kustavissa 29 ja Pyhärannassa 66. Esimerkiksi Uudessakaupungissa on kuukauden aikana todettu 136 uutta tartuntaa.
Kaupunki on päivittänyt toimintaohjeitaan koronaepidemian hillitsemiseksi. Kaupunki kertoo, että peruskoulujen kevätlukukausi aloitetaan lähiopetuksessa. Kevätlukukausi aloitetaan peruskouluissa lähiopetuksena. Rehtorit tiedottavat oppilaita, vanhempia ja henkilökuntaa käytännön toimista tarvittaessa. Kouluissa ei kuitenkaan järjestetä ylimääräistä vapaa-ajantoimintaa, kuten iltapäiväkerhoja tai nuorisopalveluiden ohjaamaa välituntitoimintaa. Vierailijoiden asioiminen koulujen ulko- ja sisätiloissa koulupäivän aikana on toistaiseksi kielletty.
Uudenkaupungin kirjastoissa otetaan käyttöön pika-asiointi. Asiakkaat voivat viettää kirjastossa korkeintaan 15 minuuttia kerrallaan. Kirjastoissa on edelleen voimassa aluehallintoviraston ohjeistuksen mukainen 20 henkilön asiakasmäärärajoitus sekä voimakas kasvomaskisuositus.
Kaupungin palveluasumisen yksiköissä otetaan käyttöön vierailurajoitukset. Yksiköissä voivat pandemiatilanteesta johtuen vierailla vain asukkaan läheiset sekä hoito- ja terapiahenkilökunta. Muilta osin vieraiden asiointi on toistaiseksi kielletty.
Eläkeläisten päiväkeskus Sakunkulman ryhmätoiminnat keskeytetään ainakin 15. tammikuuta asti. Ruokailut voidaan toteuttaa turvavälit ja muut terveysturvalliset käytännöt huomioiden.