Lapsuus

0

En tiedä onko oikea aika kirjoittaa lapsuudesta tai ei, mutta tuntuu niin hyvältä kun ajattelen minun lapsuuttani. Elämässä on eri vaiheita; lapsuus, aikuisuus ja vanhuus. Tietenkään en osaa sanoa millainen vanhuusvaihe on, mutta voin pysähtyä itse kirjoittamaan lapsuudesta.

Lapsena jokaisella on oma tarinansa. Silloin kenelläkään ei ole ideaa, millainen elämä on oikeasti eli se on aivan kuin nauttisi elämästä leikkimisen ja hauskanpidon parissa. Toisaalta, sinun ei tarvitsee miettiä mitään elämästä. Sinä voit vaatia, mitä haluat ja välittömästi saat, mitä vaan olit vaatinut.

Sinun yksi askel, se voi olla vain laulaminen vaikka huonolla äänellä, voi tuoda kaikille hyvän tunteen. Heti, kun sinulla on nälkä, voit mennä suoraan vanhemmille ja kysyä ruoasta, kun on juhla, saat lahjoja ja uusia vaatteita vaatimatta.

Minulla onkin oma tarina lapsuudestani. Olin syntynyt Nepalissa ja koko lapsuus sujui Nepalissa. Minä olin minun vanhempieni lempilapsi, koska olin nuorin, vaikka minun siskot eivät uskoneet siitä. Vielä nyt, kun sanon siskoille, että olen vanhempien lempilapsi, he eivät usko minua.

Minun isälläni oli kauppa ja sen vieressä oli polkupyöräkorjaamo. Sieltä kysyin vanhaa pyörän rengasta ja noin koko päivän liikutin rengasta käsin tai joskus kepillä. Välillä menin kysymään äidiltä ruoasta.

Minulla ja minun siskollani oli vain yksi polkupyörä ja samalla pyörällä menimme ystävieni kanssa kauaskin huolimatta mistään. Minun siskoni oli opettanut minut pyöräilemään ja olin kaatunut niin monta kertaa. Tuo hetki saa nytkin kyyneleet silmiini.

Meillä ei ollut mitään puhelimia tai tabletteja silloin, emme olleet sisällä kuin lapset nykyään.

Meillä oli kivimerkittyjä pelejä maassa, joita pelattiin nostamalla toinen jalka ylös ja hyppäämällä kivellä tehtyihin laatikoihin. Meillä oli tapana kerätä kukkia ja teimme niistä koruja. Silloin ei ajatellut, mitä voin syödä illalla, koska ruoka oli valmis aina, kun menin kotiin. Äidin tekemä ruoka oli hienoa ja nyt on ikävä sitä. Olla äidin ja isän luona oli hyvä tunne.

Jokainen hetki lapsuudesta on arvokas ja on aina mielessäni. Välillä tuntuu, että palaan lapsuuteen, mutta se ei ole mahdollista. Elokuvassa oli semmoinen kone, jolla voit palata vanhoihin aikoihin, mutta se on vain elokuvassa.

No, mutta aika ei ole aina sama ja minun pitää nauttia elämäni joka hetkestä.

Pooja Shah

kirjoittaja on muuttanut

Uuteenkaupunkiin

Nepalista ja opiskellut

suomen kieltä

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here