LSJH aloitti poistotekstiilinkeräyksen Ugissa

0
Lounais-Suomen jätehuollon keräys- ja logistiikkasuunnittelija Oskari Pokela esittelee poistotekstiilin kamu-keräysastiaa.

Lounais-Suomen Jätehuolto (LSJH) käynnisti poistotekstiilin keräyksen Uudessakaupungissa tänään. Poistotekstiilit voi toimittaa Uudenkaupungin kierrätyskeskukseen. Keräykseen tuodusta tekstiilistä jalostetaan kierrätyskuitua LSJH:n poistotekstiilin käsittelylinjastolla Paimiossa. Kuidusta voidaan tehdä esimerkiksi lankaa uusien vaatteiden valmistamiseen.

Paikalliset voivat viedä käyttökelvottomat vaatteensa ja kodintekstiilinsä Uudenkaupungin kierrätyskeskuksesta löytyvään LSJH:n poistotekstiilin kamu-keräysastiaan.

– Farkkuhupulla vuorattu poistotekstiilin kamu-keräysastia löytyy kierrätyskeskuksen sisältä ja siihen voi tuoda maksutta poistotekstiiliä kierrätyskeskuksen aukioloaikoina, LSJH:n keräys- ja logistiikkasuunnittelija Oskari Pokela kertoo.

Poistotekstiiliä ovat käyttökelvottomat vaatteet ja kodintekstiilit, joita ei voi enää kuntonsa vuoksi lahjoittaa hyväntekeväisyyteen tai antaa tai myydä eteenpäin.

– Poistotekstiiliä on esimerkiksi t-paita, jossa oleva tahra ei lähde pois pesussa, rikki revennyt lakana tai loppuun kulunut pyyhe. Keräykseen tuodun tekstiilin pitää olla puhdasta eli pestyä ja kuivaa. Likaisia tai homeisia tekstiilejä ei voi tuoda keräykseen, vaan ne pitää lajitella polttokelpoiseen jätteeseen eli sekajätteeseen, Pokela opastaa.

Tekstiili on helposti pilaantuva jätejae, joten sen pakkaamisessa täytyy olla erityisen huolellinen. Keräykseen tuotava tekstiilijäte on pakattava muovipussiin, joka pitää sulkea tiiviisti.

– Jos tekstiilit olisivat keräysastiassa irrallaan ja sinne tuodaan hiemankin märkiä tai homeisia tekstiilejä, koko keräyserä pilaantuu, eikä sitä voida enää kierrättää, Pokela sanoo.

Ammattilajittelijat lajittelevat asukkaiden keräykseen tuoman poistotekstiilin materiaalinsa puolesta hyödynnettäväksi eri kanaviin. Mekaaniseen kierrätykseen sopivasta tekstiilistä jalostetaan kierrätyskuitua LSJH:n pilottilinjastolla Paimion poistotekstiilin kiertotalouslaitoksessa.

Kotitalouksien poistotekstiilistä tehtyä kierrätysraaka-ainetta käytetään monenlaisissa tuotteissa. Kierrätyskuidusta on mahdollista valmistaa esimerkiksi lankaa, erilaisia kuitukangasmateriaaleja, eristeitä, akustiikkalevyjä ja suodatinkankaita sekä komposiitteja.

Fakta
Poistotekstiilien lajitteluohje

Poistotekstiileihin voi toimittaa kuivia, puhtaita, käyttökelvottomia vaatteita sekä kodintekstiilejä.
Keräyspisteeseen voi tuoda esimerkiksi takit, housut, hameet ja paidat sekä lakanat, pyyhkeet ja pöytäliinat.
Sinne ei saa tuoda mattoja, kenkiä, laukkuja, vöitä, alusvaatteita, sukkia, sukkahousuja, tyynyjä, peittoja, pehmusteita tai pehmoeläimiä.
Sinne ei voi tuoda kosteita, homeisia, tekstiilituholaisia sisältäviä tai vahvasti haisevia tekstiilejä.
Ne kuuluu lajitella sekajätteeseen.
Poistotekstiilit tulisi pakata tiiviisti suljettuun muovipussiin tai jätesäkkiin.
Lähde: Lounais-Suomen Jätehuolto