Saukon metsästys kiellettiin yli 40 vuotta sitten ja nyt Suomen saukkokanta on noin 4000 yksilöä. Saukko ei siis enää ole harvinainen, mutta yhä harvalukuinen.
Päivittäistä saukon näkeminen ei suinkaan ole, sillä saukko on tavallisesti arka yöeläin. Näätäeläimiin kuuluva saukko eli Lutra lutra on erikoistunut vesielämään. Sillä on vedenpitävä turkki, räpyläjalat ja kalan jyrsimiseen sopiva hammaskalusto ja se voi olla uppeluksissa viisikin minuuttia kerrallaan.
Uudenkaupungin Sanomien pitkäaikainen luontotoimittaja Maija Karala kirjoitti saukoista seuraavasti:
– Kalastustaitojensa lisäksi saukko on kuuluisa leikkisyydestä. Saukkojen liukumäet lumisilla joenpenkoilla ovat kohtuullisen yleisiä. Kaikenikäiset saukot saattavat antautua leikkiin. Leikkisyys on yleistä kaikenlaisten eläinten poikasilla, mutta sen jatkuminen aikuisuuteen viittaa älykkyyteen ja oivalluskykyyn. Mitäpä muutakaan leikki on kuin uusien asioiden kokeilemista? (US 5.11. 2015)