Natosta ja Venäjästä

0

Suomessa(kin) puhutaan nyt ahkerasti joka puolella Venäjän aggressioista itä-Ukrainassa ja tekemästään Krimin valtauksesta. Samassa yhteydessä ei yleensä muisteta mainita sitä, että NL:n hajoamisen jälkeen tapahtui Naton itälaajentuminen moniin entisiin Varsovan liiton maihin ja Baltiaan, mikä oli iso turvallisuuspolitiikkaan vaikuttava asia Euroopassa.

Kannattaa vilkaista Euroopan karttaa, niin ymmärtää tilanteen merkityksen vaikka Kremlin suunnasta. Miksei Nato tehnyt laajentumistaan ”diplomaattisemmin”, edes jotenkin Venäjä huomioiden kuten Saksojen yhdistymisen tapauksessa, niin olisiko vältytty näistäkin kriiseistä, ainakin näin suurin otsikoin kirjattuna?

Tätä Naton itälaajenemisen tapaa ihmettelee esim. kenraali Gustav Hägglund aiemmin eräässä kirjassaan. No, Natohan on sotilaallinen liitto ja USAn politiikan työkalu, ei diplomaattikunta.

Aluksi mainittu historian kerronta sataa suoraan Nato-kannatuksen laariin, jota en pidä Suomen osalta järkevänä ratkaisuna. Saisimmeko uuden ”Berliinin muurin” itärajallemme? Emme ainakaan turvallisempaa naapuruussuhdetta, vaan riskialttiimpaa. Kannattaa muistaa Ruotsin suurvalta-ajan ja 1940-luvun Saksan idän sotaretken lopulta aiheuttamat tuhot maassamme.

Naton johtomaan USAn todellinen Suomi-ystävyys tuli esille mm. 1980-luvulla kun se pakotti Rauma-Repolan lopettamaan lupaavan syvänmeren sukelluslaitteiden rakentamisen, kas kun kaksi ensimmäistä myytiin NL:oon.

Tätä projektia on selvitetty Arttu Käyhkön kirjassa ”MIR – suomalainen sukellusalus” sekä Tauno Matomäki ja Mauno Koivisto muistelmissaan. Kun on kyse USAn tai vaikka eurooppalaisenkin suurvallan edusta, niin Suomen etu häviää, kriisiaikoina ainakin varmasti. Mitä se alisteisuus suurvallalle onkaan esim. vahvasti USAn sotatekniikkaan liittymällä?

Ei kai Venäjä yksin ole turvallisuuteen vaikuttamassa Euroopassa, kuitenkin näistä ajankohdan Ukraina/Krim-kirjoituksista helposti saa käsityksen, että vain se olisi aktiivinen vaikuttaja asiassa. On varmaankin ollut aggressiivisin, mutta on lännelläkin lusikkansa vahvasti sopassa.

Jostain luin sellaisen vertauksen aiempaan maailman tilanteeseen, että katselisiko USA kaikessa rauhassa vierestä kun Meksiko tai Kanada ilmoittaisi liittyvänsä Varsovan liittoon? Natsi-Saksan Hermann Göring totesi aikanaan, että kun saa luotua viholliskuvan, niin kansan saa yhteisen lipun alle.

Toivotaan rauhallisempaa uutta vuotta 2022 kaikille!

Mika Nurminen

Uusikaupunki