Nils Kijlin kala-altaat eivät kuivu koskaan

0
Vaikka viime kesä oli poikkeuksellisen kuiva, oli puuroskasta siivotun Kuninkaanlähteen syvimmässä kohdassa elokuun loppupuolella vettä noin metri.

Kalannintien varrella, Helkilänkujaa vastapäätä kohoaa Välivainionmäki. Mäkeä on kutsuttu myös Isän- tai Isonniitynmäeksi, Gibralttariksi ja Ruutlamminmäeksi. Nimistä viimeisin viittaa mäellä olevaan lampeen tai lähteeseen, jota on Ruutlammin lisäksi kutsuttu ainakin Kuninkaanlähteeksi ja Kuninkaan hevosen juottolähteeksi.

Kuninkaan sijaan lähde on tavattu kansanperinteessä yhdistää ruhtinaaseen. Ruhtinaaksi kutsuttiin Kalannissa 1600-luvulla vaikuttanutta aatelisherraa Nils Kijliä , jolla tiedetään olleen sittemmin hävinnyt kartano Uussaaressa, mutta tarinoiden mukaan myös toinen kartano Välivainionmäellä.

Turun Sanomissa lokakuussa 1928 julkaistun F. M. Karrakosken kirjoittaman artikkelin mukaan tuo tarinoiden linnakartano olisi ollut nimeltään Pietilä. Kartanon jäänteiden vähyys selittyy kirjoittajan mukaan sillä, että kivet olisi myöhemmin käytetty Männäisten ruukin rakentamiseen.

– Kansantarinat tätä olettamusta vahvistavat, mainitsevathan ne ”Isänniitun linnan kivistä, joita väellä ja voimalla pruukin rakennuksiin käytettiin”, Karrakoski kirjoittaa.

Erityisesti Kijl muistetaan Uussaarella olleista tiilipohjaisista kala-altaista, joissa vesi pysyi sitkeästi kuivinakin kesinä. Joidenkin lähteiden mukaan altaita olisi ollut muutama, toisissa yhteyksissä taas kerrotaan, että niitä olisi ollut pitkälti toistakymmentä, ja että Ruutlamminmäelläkin olisi ollut yhden sijaan kaksi allasta.

Altaita tiedetään olleen Uussaarella, mutta väite siitä, että myös Kuninkaanlähde olisi ollut vastaavanlainen kala-allas, on kiistanalaisempi. Asiaan ei ole tullut selvyyttä, vaikka lukuisat uteliaat ihmiset ovat käyneet vuosien varrella lammen äärellä asiaa ihmettelemässä.

Kustaa Killinen yritti tunnustella lammen pohjaa jo 1800-luvun lopulla, eikä törmännyt tiilipohjaan. Hän arveli lampea hiekanottokuopaksi. Killinen kertoo kuitenkin nähneensä mäellä rakennusten raunioita.

Arkeologi Matti Huurre tutustui paikkaan 1960-luvulla. Hänen mielestään lampi ei vaikuttanut hiekkakuopalta. Mäellä olevista rakennusten kiukaista ja kivikasoista hän päätteli, että paikalla on todella ollut historiallisella ajalla rakennuksia.

– Kijlin läänitykset näyttävät kuitenkin keskittyvän Uussaaren ympärille, joten hänen kartanostaan tässä tuskin on kysymys, Huurre kirjoittaa.

Arkeologit Elias Härö ja Hanna Kronlöf vierailivat lähteen luona vuonna 1976, jolloin Lions-klubilla oli aikomuksena puhdistaa lampi ja tehdä siitä matkailunähtävyys. Arkeologit näyttivät vihreää valoa, mutta jostain syystä hanke jäi kuitenkin toteutumatta.

– Sen tiedän faktana, että sitä suunniteltiin, mutta mitään ei tapahtunut, eivätkä he tutkineet sitä enempää, alueen vanha isäntä Juha Nevavuori kertoo huhtikuussa 2021.

Minkäänlaisia kartanon raunioita ei mäellä Nevavuoren mukaan ole. Asioita Kijlillä on kuitenkin Männäisillä ollut.

– Hän asui kyllä kauempana, mutta hän myös veti sitä ruukin miljöötä.

Voi siis olla, että lampi todella on Kijlin tekosia.

– Kyllä se on hyvin mahdollista. Viime talvena jouduin siitä ottamaan kuivia puita pois. Siinä oli niin paljon jäätä ja vettä, että en pystynyt sitä tutkimaan, mutta tänä kesänä, kun vesi vähän laskee, käyn ja kokeilen, että onko siellä tiilipohjaa vai ei.

Tämän jutun lopussa koittavaa kesää odotellessa lienee sopivaa tutustua paremmin Nils Kijliin ja hänen jälkimaineeseensa, joka kasvoi vuosien myötä suuremmaksi kuin suurmies itse.

Lähteet:



Aalto, Juho: Uudenkirkon muinaisia

Alifrosti, Kari ; Nallinmaa-Luoto, Terhi: Kalannin historia

Ekko, P. O.: Kalannin kirkko, Uudenkaupungin Sanomat 20.6.1936

Huurre, Matti: Kalannin kiinteät muinaisjäännökset

Härö, Elias ; Kronlöf, Hanna: Kertomus matkasta Kalantiin ja Lokalahdelle 18.5.1976

Karrakoski, F.M:: Muistoja Uudellakirkolla olleista kartanolinnoista 1 – Uussaari, Turun Sanomat 16.10.1928

Karrakoski, F.M:: Muistoja Uudellakirkolla olleista kartanolinnoista 2 – Pietilä eli Pielä, Turun Sanomat 23.10.1928

Karrakoski, F.M.: Kiiliäinen, Turun Sanomat 30.8.1932

Killinen, Kustaa: Muinaisjäännöksiä Vehmaan kihlakunnassa

Simonsuuri, Lauri: Myytillisiä tarinoita

Kartanonherran kummat käytävät



Sanomalehdissä julkaistiin 1900-luvun alkupuolella useita Nils Kijliä käsitteleviä artikkeleita. Asialla olivat F. M. Karrakosken, Juho Aallon , P. O. Ekkon ja Emanuel Tammisen kaltaiset kotiseutuunsa ja sen tarinoihin intohimoisesti suhtautuneet miehet, joiden kirjoittamat artikkelit sisältävät yhtälailla uskottavia kuin uskomattomiakin näkemyksiä muun muassa Kiiliäiseksi, Niiliskiiliksi ja Kiiliskotiksi kutsutun kartanonherran elämästä ja teoista.

Kiistatonta on se, että Kijl ehti olla elämänsä aikana monessa mukana. Nuorena hän toimi Kaarle-herttuan kamarijunkkarina, kunnes siirtyi Tukholman linnanpäälliköksi. Vuonna 1602 Kijl nimitettiin Suomen everstin virkaan, mikä tarkoitti käytännössä kaikkien Suomessa olevien jalkaväkijoukkojen päällikkyyttä. Vuosina 1604–1611 hän toimi ensin Savonlinnan ja sitten Turun käskynhaltijana. Näihin aikoihin hänestä tuli myös Suomen rahastonhoitaja.

Kalantiin ja Görtzhagenin suvun omistamaan Uussaaren kartanoon Kijl solmi sidoksen vuonna 1604, mennessään naimisiin Laitilan Hartikkalassa asuneen Anna Pentintytär Görtzhagenin kanssa. Uussaaresta Kijl sai myös suuret läänitykset palkkioksi Kaarle-herttuan uskollisesta palveluksesta. Lisäksi hän sai pitää Kalannin ylisestä verokunnasta kertyvät verotulot itsellään.

Kansan mieleen Kijl jäi miehenä, jolla oli hallussaan satumaisia rikkauksia. Satumaisia olivat myös piilot, joihin Kijl tarinoiden mukaan rikkautensa kätki.

– Maanalaiset käytävät alkoivat Uussaaren kartanon hovin asunnon alta ja johtivat Killan kallion alle noin kolme kilometriä monimutkaista maanalaista tunnelia myöten. Vuoren alla olivat moniosaiset kellarit, joissa säilytettiin Kiilien kalleinta omaisuutta, Myytillisiä kertomuksia -kirjaan tallennettu tiedonanto kertoo.

Samassa yhteydessä mainitaan, että Killan kalliota pidettiin Kiilien linnana, jonka jyrkkiä sivuja hyökkääjä ei voinut kiivetä ylös.

– Vuoren rinteellä sijaitsivat suuret vesisäiliöt, joista johtivat salaiset torvet kellarin maanalaisiin käytäviin. Jos vihollinen pääsi käytäviin, avattiin lammikoiden sulut, jolloin vihollinen hukkui veteen.

Maanalaisista tunneleista kertoo myös Juho Aalto.

– Yksi osa aarteista tarujen mukaan on ns. ”Nokiniitun mäessä”. Mikä kuusikkomäki on noin kolmesataa metriä talosta, ja jonne siitä talon kellarista käy maanalainen käytävä, jatkuen siitä luhdan alitse Tynkin kylän ”Kiilimäkeen”. Samoin käy siitä vanhasta kellarista maanalainen käytävä kirkon kuorin pohjoispuolisen seinän alle ja sen lävitse ullakolle, sieltä taas seinän lävitse alas keskiporstuaan eli asehuoneeseen.

Aikaa myöten tarinat Kijlin käsittämättömistä rikkauksista sekoittuivat monenlaiseen kansanperinneainekseen. Tarinoissa aarnivalkeat paloivat määrättyinä öinä Kijlin kätkettyjen rikkauksien yllä, mutta ”kamalan näköiset haltijat” saivat aarteenetsijät huutamaan pelosta. Myöskään mustia ahvenia kuhisevaan Kulijärveen upotettua Kijlin rahakattilaa ei kukaan saanut sieltä nostetuksi.

Astetta maltillisempia ovat tarinat, jotka käsittelevät Kijlin roolia Uudenkaupungin perustamisessa. Kerrotaan, että kuningas Kustaa II Aadolf matkusti vuonna 1616 Männäisten viikkomarkkinoille. Hänen tarkoituksenaan oli tutustua paremmin Vakka-Suomeen, jonka puuastiakaupan lopettamisesta oli neuvoteltu hiljattain Turussa järjestetyssä säätykokouksessa. Kaupunkilaisporvariston järkytykseksi vierailu johti lopulta Uudenkaupungin perustamiseen. Tämä tarina on monille tuttu, mutta vieraampi lienee tieto siitä, minne kuningas Männäisillä majoittui.

– Tarinan mukaan yönsä vietti hän Pietilän kartanossa Kijlin vieraana, Karrakoski kirjoittaa. Hänen mukaansa juuri Kijl oli kutsunut kuninkaan Männäisille Turun Säätykokouksessa.

Tuntuu loogiselta, että kuningas olisi majoittunut alueen mahtimiehen luona. Lisäksi kuninkaan oleskelu Välivainionmäellä selittäisi somasti sen, miksi Ruutlammia kutsutaan Kuninkaanlähteeksi ja Kuninkaan hevosen juottolähteeksi.

Toisaalta nimet ovat voineet syntyä yhtä hyvin paikkansapitävien kuin paikkansapitämättömien kansantarinoiden pohjalta. Mikään ei todista sitä, että kuningas todella olisi yöpynyt Pietilässä, eikä esimerkiksi Uussaaren kartanossa, kuten ei myöskään sitä, että mitään Pietilän kartanoa olisi välttämättä ollut olemassakaan.

Kertomus jäljettömiin kadonneesta ja kaikkien unohtamasta linnakartanosta solahtaa vaivattomasti sen tosiseikoista irrallisen myyttiaineksen sekaan, joka Kijlin ympärille on vuosisatojen aikana takertunut.

Jos Kuninkaanlähteen alta kuitenkin paljastuisi tiilipohja, voisi sen tulkita kertovan siitä, että Kijl olisi viettänyt aktiivisesti aikaansa lammen lähettyvillä. Mutta olisivatko pelkät Kijlin Männäisillä hoitamat afäärit olleet riittävä syy teettää tiiliallas suhteellisen syrjäiselle Välivainionmäelle?

Olisiko sittenkin niin, että Välivainionmäelle kaivettiin allas vain ja ainoastaan siksi, että paikalla olleeseen Pietilän kartanoon oli muuttanut kalalammikoita intohimoisesti rakastava mies?

On tullut aika kurkistaa, minkälaisia vastauksia lammen pohjalta löytyy.

– Tänään kävimme pienen kaivurin kanssa Kuninkaanlähteellä. Pohjalta ei löytynyt kunnon tasaista kivetystä, mutta selkeästi pohja on tehty vedenottopaikaksi. Syvimmässä kohdassa näin kuivanakin aikana oli vettä noin yksi metri. Pohjalta löytyi alumiinikippo, savivati ja emalikippo, Juha Nevavuori kertoo elokuussa 2021.

Ossi Nyström

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here