Aleksi Lehtonen syntyi 21.6.1891. Hänen vanhempansa muuttivat Uuteenkaupunkiin Kalannista. Isä Emanuel oli kaupunginpalvelija ja äiti Fransisca ompelija. Vanhemmat kuolivat, kun Aleksi , viisilapsisen perheen kuopus, oli kahdeksanvuotias.
Poika sai uuden kodin tullipäällysmies F.O.Stenroosin ja tämän vaimon Marian luota. He kouluttivat Aleksin ylioppilaaksi. Lehtonen opiskeli teologiaa Helsingin yliopistossa ja valmistui papiksi 1911, 20-vuotiaana. 1945 hänestä tuli Suomen kahdeksas arkkipiispa.
Suunnilleen Laitilan Soukaisten koulun paikalla on aikoinaan sijainnut Väärän talo. Siellä asui Aleksi Lehtosen isoisoisä, Thomas Väärä . hänen poikansa Johan puolestaan oli Aleksin isoisä, Emanuelin isä. Johanilla ja hänen vaimollaan Elisabethilla oli kuusi poikaa ja he asuivat Ihodessa Kylä-Lotilan talossa.
Heinäkuussa 1850 kylässä syttyi tulipalo, joka tuhosi yhdeksän taloa ulkorakennuksineen, muun muassa Lotilan. Palon syytä ei saatu tietää, mutta kiireellisempää olikin ryhtyä rakentamaan kylää uudestaan. Untamalasta saatiin ostaa useita riihirakennuksia, joita ”härjillä ja vankkureilla” kuljetettiin tulen tuhoamaan kylään. Talot rakennettiin entistä hiukan väljempään.
46-vuotias Johan Tuomaanpoika ei kuitenkaan halunnut jäädä Ihodeen. Hän otti vaimonsa ja poikansa ja muutti marraskuussa Kalantiin isännöimään Kodjalan Lallan taloa. Kovin vauraasta talosta ei lie ollut kyse, sillä vaikka poika Emanuel sai jonkin aikaa käydä triviaalikoulua Porissa, hänen piti se jonkin ajan kuluttua keskeyttää varattomuuden takia.
Aluksi Emanuel yritteli kultasepän töitä, mutta lähti sitten merille. 1875 hän jäi maihin ja asettui Uuteenkaupunkiin. Häitä Fransisca Sofia Joosepintyttären kanssa vietettiin Haudonsaaren Siirin talossa 1877.
Aleksi Lehtosen syntymäkoti oli Ylisenkadun varrella ollut leipuri Lindströmin talo. 1890-luvun lopulla Lehtoset hankkivat oman talon Liljalaaksonkadun päästä Pohjoislinjakadun puoleiselta sivulta. Köyhyys, sairaus ja lopulta vanhempien kuolema varjostivat perheen elämää.
Pieni, täysorvoksi jäänyt Aleksi sijoitettiin ensin väliaikaisesti Stenroosien silloin vielä lapsettomaan kotiin. Rouva Stenroos kiintyi poikaan niin, että Ylisenkadun päässä olevasta talosta tuli Aleksille oikea koti.
Lehtonen työskenteli pappina ensin Laviassa ja sitten Helsingissä. 1922 hän aloitti kymmenen vuotta kestäneen työn Helsingin yliopistossa assistenttina ja dosenttina. Lehtonen nimitettiin käytännöllisen teologian professoriksi 1932. Vuonna 1934 hänestä tuli Tampereen piispa ja sen jälkeen Suomen arkkipiispa.
Lehtosen puoliso oli Kyllikki af Hällström . Pariskunnalle syntyi viisi lasta, joista Samuel toimi aikanaan Helsingin piispana ja Mikael sekä Risto olivat myös pappeja.
Arkkipiispa Aleksi Lehtonen kuoli Turussa, piispantalossa, 27.3.1951. Lehtosen Mikael-pojan kummi, lääkäri ja runoilija Ensio Kurki-Suonio on kuvannut Lehtosen viimeisiä hetkiä, joita hän itse oli todistamassa. Piispantalossa vietettiin Mikaelin konfirmaatiojuhlaa. Konfirmaatio pidettiin talon omassa kappelissa ja alttarilla palveli Lehtosen vanhin poika Samuel. Kun toimitus päättyi, alttaria vastapäätä istunut arkkipiispa nousi ja sanoi: ”Tule, Mikael poikani, minä tahdon sinut vielä siunata.” Kappelista siirryttiin päivällispöytään, jossa keskusteltiin kodikkaasti kuten talossa oli tapana.
Kesken päivällisen arkkipiispa sai aivoverenvuodon, johon hän kuoli seuraavana yönä, omassa sängyssään. Kurki-Suonio kertoo yön tapahtumista:
”Mitään ei ollut ihmiskeinoin tehtävissä enää. Kello läheni puolta yötä. Hengitys kävi vaikeaksi, oli taukoja, joitten jälkeen taas alkoivat luonnottoman syvät vedot. Tajuttomuus oli täydellinen. Koko aikana ei mitään tuskan eikä muunkaan reaktion merkkiä. Väkevä hiljaisuus siinä niin lähellä kuoleman rantaa, joka tuntui ikään kuin käden ulottuvilla, – samalla kyvyttömyys auttaa ystäväänsä korrenkaan vertaa, vaikka se lääkärinä jo olisi ollut ikään kuin velvollisuuteni, ne ahdistivat. — viimeinen hengitystauko ei enää mennytkään ohi, arkkipiispan sydän löi viimeisen lyöntinsä. Suuri lepo oli alkanut.”
Lehtonen oli kuollessaan vasta 60-vuotias.
Pirkko Varjo
Lähteet:
Näkyjen mies, Aleksi Lehtosen muistokirja. Toim. Armo Nokkala 1951.
Aikain takaa. Akseli Kajantola, 2. painos 1954.
