Paluu tuttuun ja turvalliseen kaupunkiin

0
Kahtena edellisenä kautena Trey Zeigler on ollut yksi Korisliigan tehokkaimmista pelaajista. Kuva: Eero Siivonen

Kun Trey Zeigler saapui ensimmäisen kerran Suomeen ja Uuteenkaupunkiin marraskuussa 2019, hän tuskin silloin uskoi, että talvella 2022 hän löytäisi itsensä jälleen pikkukaupungista.

Parimetrinen laitahyökkääjä on nimittäin saapunut kolmannen kerran Uuteenkaupunkiin ja auttamaan Korihaita. Reilu viikko sitten kaupunkiin palannut koripalloilija kertoo talvisen sään tuoneen muistot mieleen edelliskausilta.

– Olen iloinen ollessani tutussa paikassa hyvien ihmisten ympäröimänä. Olen kiitollinen, että minulla on täällä hyvät suhteet ihmisiin, Zeigler kertoo.

Alkukauden Zeigler pelasi Iranissa, joka kuulostaa suomalaisiin korviin varsin eksoottiselta paikalta pelata koripalloa. Zeigler kertookin, että olot maan pääkaupungin Teheranin läheisyydessä olivat aika erilaiset, mihin hän on tottunut.

– Pelasimme ottelut koronakuplassa, jossa meillä ei ollut hirveästi vapauksia. Emme saaneet poistua hotellista emmekä tehdä oikeastaan mitään muuta kuin pelata koripalloa.

Kulttuurierot ovat myös huomattavia länsimaiseen kulttuuriin tottuneille henkilöille ja sen sai myös Zeigler huomata Iranissa.

– Olihan se shokki, kun ei voinut käyttää shortseja ulkona kuumalla kelillä.

Lopulta Texas Christianin yliopiston kasvatti pelasi Iranissa vain kuusi ottelua vajaan viiden pisteen keskiarvolla.

– Ihmiset olivat mukavia ja ruoka oli hyvää, mutta minulle Iran oli hieman erilaisempi kokemus, kuin mihin olen tottunut, joten päätin palata kotiin.

Joulun alla Zeigler pohti seuraavaa kohdettaan. Korihaiden päävalmentaja Jarno Nikula on valmentanut Zeigleriä molempina kausina ja kaksikolle on muodostunut erinomaiset välit.

– Olemme Jarnon kanssa pitäneet jatkuvasti yhteyttä. Kun lähdin Iranista, Jarno kyseli suunnitelmiani ja alkoi tiedustelemaan, haluanko tulla takaisin.

– Jarnon lisäksi myös Atte Perttu houkutteli minua takaisin. Joulun yli mietin asiaa ja nyt olen palannut, Zeigler ilmoittaa.

Mikä sai maailmaa nähneen Michiganista kotoisin olevan 30-vuotiaan pelaajan palaamaan jälleen kerran Suomen länsirannikolle?

– Tunne olevani siunattu, kun olen oppinut tuntemaan täältä monia hienoja ihmisiä. He kohtelevat minua, kuin olisin osa perhettä. Täällä minun ei tarvitse huolehtia pienistä asioista.

– Ugista on tullut minulle kuin toinen koti. Pitäisi varmaan kohta hakea myös Suomen kansalaisuutta, Zeigler naurahtaa.

Koripalloparketilla Zeigler aikoo olla sama tehokas pelaaja kuin ennenkin. Viime kaudella hän oli Korisliigan tilastoissa neljäs pisteissä, kahdeksas levypalloissa ja seitsemäs syötöissä.

Rooli kuitenkin saattaa olla hieman erilainen johtuen uusitusta joukkueesta viime kauteen nähden.

– Olen innoissani, että pääsen pelaamaan Bojan Sarcevicin kanssa. Hän on ehdottomasti paras takamies, jonka kanssa pääsen pelaamaan.

– Uskon, että Bojanin kanssa pelaaminen tekee minun pelaamisestani helpompaa. Voin keskittyä pisteiden tekoon ja laidoilla juoksemiseen, Zeigler pohtii.

Hän kertoo seuranneensa Korihaiden otteita alkukaudella ja tiedostaa, että vastustajien pelisuunnitelmat kulminoituvat Sarcevicin pimentämiseen.

– Haluan myös ottaa paineita pois Bojanilta, jotta hänen ei tarvitsi pelata koko ajan aggressiivista puolustusta vastaan.

– Myös muut yhdysvaltalaispelaajat ovat pelanneet hyvin, joten uskon, että meillä tulee olemaan hauskaa kentällä, Zeigler päättää.