Pete Poskiparta peräänkuuluttaa tapahtumatakuuta – Esiintymisen etäyhteydet ovat mentalistille haaste

0
Turkulaismentalisti Pete Poskiparran mukaan ihmisten eleiden tulkinta on etäyhteyksien kanssa hankalampaa, mutta ammattilainen onnistuu siinä silti.

Viihdetaiteilija ja mentalisti Pete Poskiparta elää tällä hetkellä odottavalla mielellä. Tammikuulle sovitut esiintymiset on kaikki peruttu, mutta helmikuussa pitäisi käynnistyä useamman esiintyjän Maagikot 2 -kiertue, jonka kohtalo mietityttää.

– Maaliskuulle ja siitä eteenpäin olen jo sopinut keikkoja, mutta aika näyttää, kuinka niiden kanssa käy. Elo on sellaista jäiden polttelua tällä hetkellä. Olen keskittänyt tarmoani etäkeikkojen kehittelyyn, Uudestakaupungista kotoisin oleva Poskiparta kertoo.

Vuosikymmeniä esiintynyt Poskiparta on kehittänyt itselleen koronavuosien aikana etäkeikkojen konseptin, joka taipuu esimerkiksi yritysten tapahtumiin tai palaverien väliohjelmaksi.

– Kolmannen koronavuoden alkaessa olen siinä mielessä onnellisessa tilanteessa, että etäkeikkani ovat kiinnostaneet jatkuvasti ja nyt minulle tulee jo soittoja siitä, että onko etäkeikkojen ohjelmistoon tulossa uutta sisältöä, jotta yritykset voisivat tilata esitykseni uudestaan. Ei tässä silti hurraamista vielä ole, Turussa asuva Poskiparta kertoo.

Hän peräänkuuluttaa valtiovallalta sitä, että tapahtumatakuu ja kulttuurialan tukimuodot olisi palautettava. Ne umpeutuivat vuoden vaihteessa ja tällä hetkellä tukieuroja ei heru mistään.

– Minä en niitä tukieuroja kaipaa, koska elän vielä hetken säästöilläni. Tuet olisi kuitenkin syytä avata uudelleen haettavaksi. Olen kuullut surullisia tarinoita niiltä, joilla ei ole säästöjä tai puolisoa, jonka avulla vaikeista ajoista pääsisi yli. Nyt kustannustukea maksetaan viime kesän mukaan, mutta jollakin ihmisten olisi pitänyt elää myös sen jälkeen, Poskiparta huomauttaa.

Mentalisti saa tuloja myös verkkokaupasta, jonka kautta hän myy tekemiään kirjoja sekä esimerkiksi muistikoulutuksia. Poskiparran alkukevään taloudellista tilannetta pelastaa myös viime vuonna hyvin sujunut pikkujoulukausi. Häneltä ei lopulta peruutettu kuin kaksi keikkaa.

– Toki keikoilla oli kaikenlaisia erikoisjärjestelyjä eli ennen keikkaa piti tehdä koronan pikatestejä sun muuta, mutta ne ovat pikkujuttuja tässä maailmantilanteessa, hän lisää.

Maagikot 2 -kiertueelle Poskiparta olisi lähdössä mestaritaikuri Joni Pakasen, maagikko Noora Karman, maailmanennätysjonglööri Herra Koskisen ja kuplataiteilija Taija Taikan kanssa. Osa esiintyjistä on samoja kuin pari vuotta sitten toteutetulla ykköskiertueella.

– Ykköskiertue oli loppuunmyyty ja tähän kakkoskiertueellekin oli myyty todella hyvin lippuja ennakkoon, mutta nythän lipunmyynti on täysin pysähdyksissä. On myös mietittävä sitä, että uskaltaisivatko ihmiset lähteä keikalle, vaikka toteuttaisimmekin kiertueen, Poskiparta pohtii.

Poskiparta myöntää, ettei hän ole erityisemmin koronapassin fani, mutta jos se on työnteon edellytys, niin sen käyttöä olisi syytä jatkaa.

– Jos se passi on avain turvalliseen tapahtumajärjestämiseen, niin eikö sitä voisi hyödyntää, hän toteaa.

Poskiparta ei omilla keikkakiertueillaan työllistä itsensä lisäksi suoraan kuin oman managerinsa. Hän kuitenkin maksaa kiertuepaikkakunnilla palkkiot aina myös teknikoille ja esityspaikan henkilökunnalle.

– Suhtaudun tähän korona-aikaan siten, että keskitän ajatukseni vain siihen, mihin voin vaikuttaa. Voin vaikuttaa siihen, mitä ohjelmaa teen etänä ja livenä silloin, kun se on mahdollista. En voi vaikuttaa siihen, kuinka kauan yhteiskunta on kiinni, joten minun on siitä turha menettää hermojani.

– Pidän työstäni ja olen siinä varmaankin ihan hyvä. Pidän myös etäkeikkojen tekemisestä, ja niin kauan kuin niitä riittää, minulla ei ole syytä lähteä hakemaan muita töitä, Poskiparta summaa.

Moni mentalistin tempuista toimii myös etäyhteyden kautta. Hän ottaa esimerkkinä korttitempun, jonka aluksi hän laskee kirjekuoren pöydälle, sen jälkeen pyytää etäyhteyden päässä katsovaa ihmistä valitsemaan korttipakasta maan ja kortin numeron. Sen jälkeen hän pyytää sanomaan vielä toisen numeron, joka määrittää sen, kuinka monennen kortin hän nostaa.

– Esimerkiksi hertta 10 ja numero 18. Lasken pöydälle 18 korttia ja se on tämä samainen hertta 10. Sama kortti löytyy myös kirjekuoresta ja tämä temppu onnistuu hyvin myös etänä. Se tuntuu katsojien mielestä jopa vaikuttavammalta etäyhteyden kautta tehtynä, Poskiparta paljastaa.

Poskiparralle on tärkeää, että etäyhteyden päässä olevat katsojat kokevat suoran lähetyksen taian samalla tavoin kuin he olisivat paikan päällä.

– Toki ihmisten eleiden ja ilmeiden tulkinta on etäyhteyden kautta hankalampaa. Se rajoittaa jonkin verran, mutta onnistuu silti, hän lisää.