Sisällissodan aikana surmatusta Maria Pietilästä löytyi valokuva

0
Maria Pietilä tyylikkäässä Augusta Olssonin ottamassa studiokuvassa. Kuva on otettu vuonna 1918 siinä vaiheessa, kun Uusikaupunki oli punaisten hallinnassa.

Sisällissodan selittämättömin surmatyö Uudessakaupungissa on kahden nuoren naisen kohtalo toukokuussa 1918. Vähän yli 20-vuotiaat Maria Pietilä ja Martta Lehtinen murhattiin Kaupunginlahden rannalla Sorvakossa.

Heidän kohtaloaan selvitettiin ”Vihaa, verta ja kyyneliä” -teoksessa, joka käsittelee sisällissodan tapahtumia Uudessakaupungissa, mutta mitään syytä surmiin ei löytynyt sen paremmin arkistolähteistä kuin muistitiedoistakaan.

Nyt museon kokoelmista on löytynyt valokuva Maria Pietilästä. Se ei tietenkään sellaisenaan ratkaise arvoitusta, mutta jotain kuva kuitenkin kertoo.

Pietilän valokuva ei ole mikä tahansa kuva, vaan museon kokoelmista löytynyt tasokas Augusta Olssonin valokuvaamossa otettu studiokuva.

– Hyvä, että kuva löytyi. Se kertoo aika paljon Maria Pietilän ulkoisesta olemuksesta ja samalla ehkä muutakin, sanoo Esa Lahtinen , joka on yksi kirjan kirjoittajista.

Kuvaa on katsonut tarkasti myös Pentti Ahtiainen , joka on myös yksi teoksen kirjoittajista. Kuva löytyi museon laajoista valokuvakokoelmista, kun hän teki yhdessä Olli Laurilan kanssa selvitystä vanhasta Sorvakosta. Maria Pietiläkin asui yhdessä leskiäitinsä Amanda Pietilän kanssa Sorvakossa.

Tummatukkaisena Maria oli saanut kaupungissa lempinimen ”Musta-Maija”.

– Kuvassa on riuska nainen. Hän oli ammatiltaan ulkotyöläinen ja on saattanut olla esimerkiksi sahalla töissä. Hänen ilmeensä on tiukka, ei kovin diplomaattisen näköinen. Huomio kiinnittyy myös siihen, että työläisnaiseksi hänellä on hieno tumma puku, kaulassa iso koru ja kädessä rannekello. Ne eivät olleet siihen aikaan tavallisia. Lisäksi vasemman käden nimettömässä sormessa on sormus eli Maria oli kaikesta päätellen kihloissa. Olisikohan sulhanen ollut merimies, Lahtinen ja Ahtiainen pohtivat.

Sisällissodan saavutettua Uudenkaupungin Maria liittyi punaisten riveihin. Asetta hän ei kuitenkaan kantanut, vaan toimi lyhyen ajan punaisten sairaanhoitotehtävissä.

Ainoa viittaus Marian mahdolliseen huonotapaisuuteen löytyy raastuvanoikeuden asiakirjoista vuodelta 1916. Niiden mukaan hän oli saanut sakkoa varastettuaan tehtailija Nummelalta kaksi villapaitaa nykyisen Siltakatu 6:n pihalta.

Se tai mahdollinen suunsoitto tai työväentalon tansseissa käyminen eivät tietenkään millään voi olla syynä surmaamiseen. Ei myöskään punaisten sairaanhoitotehtäviin osallistuminen. Kaupungissa oli muitakin noissa tehtävissä toimineita naisia ja he saivat yleensä 2–4 vuoden ehdollisen vankeusrangaistuksen.

Maria kuitenkin vangittiin yhdessä äitinsä kanssa. Naisia pidettiin vangittuina silloisen raatihuoneen toisessa kerroksessa.

Sieltä Maria ja Martta kuljetettiin toukokuun 11. päivän yönä Kaupunginlahden rannalla Sorvakossa sijainneen yleisen käymälän taakse ja tapettiin. Tekijöistä ei ole tietoa muuta kuin se, että kaupungissa toiminut teurastaja oli muistitiedon mukaan mukana.

Vainajat kuljetettiin Pyhärantaan johtavan maantien varteen sannanottopaikalle ja haudattiin sinne. Ruumiit löytyivät vasta saman vuoden marraskuussa Pietilöitten kanssa samassa pihapiirissä asuneen työmies Uskelinin etsintöjen tuloksena.

Maria Pietilän muistolaatta on Uudenkaupungin hautausmaalla sisällissodassa vakaumuksensa puolesta punaisten puolella kuolleiden muistomerkin yhteydessä.

Martta Lehtisen viimeinen leposija selvisi vasta vuonna 2018 sisällissotakirjaprojektin yhteydessä ja hänen haudalleen pystytettiin silloin muistokivi. Samoin tehtiin viiden muun nimettöminä ja salaisesti haudattujen punaisten haudoille. Myös valkoisten puolella kuolleiden hautakiviä kunnostettiin.

Sisällissodassa Uudessakaupungissa molempien osapuolten toimesta toteutetuille surmatöille löytyy yleensä jonkinlainen motiivi ja syy. Näiden kahden nuoren naisen kohdalla sellaista ei kerta kaikkiaan ole. Ne ovat Esa Lahtisen mukaan täysin käsittämättömiä.

– Tyly tosiasia on, että Uudessakaupungissa toimi sisällissodan aikana sekä valkoisten että punaisten puolella surmatyöntekijöitä. Ja heillä oli tietenkin myös toimeksiantajat, hän lisää painokkaasti.

Hän näkee tapahtumissa myös naisvihan piirteitä.

– Uudessakaupungissa tapettiin kaikkiaan kolme naista. Se oli poikkeuksellista. Esimerkiksi Raumalla ei ammuttu yhtään naista. Tapettavien listalla oli vielä muitakin naisia, mutta Turusta tuli lopulta paikallisille valkoisille käsky, että yhtään naista ei saa enää ampua, hän korostaa.

Lähteet:

Pentti Ahtiainen, Matti

Jussila, Esa Lahtinen, Olli Laurila ja Tapio Niemi: Vihaa, verta ja kyyneliä” – Punavalkoinen Uusikaupunki 1918.

Pentti Ahtiainen ja Olli

Laurila: Wanha Sorvacko.

Matti Jussila