Ohjelman tekijät ovat unohtaneet Suomen sodanjälkeisen historian. Suomea johti silloin kenraalieversti Zhdanov, Stalinin läheisin mies. Hänen valtalonkeronsa ulottuivat silloin elämän kaikille aloille. Suomen kansa selvisi siitä ajasta vaikenemalla. Tällä on se huono puoli, että historian tieto katoaa.
Kansa tiesi tasan tarkkaan, mikä oli tilanne. Poliitikkojen oli näyteltävä teatteria, mutta Helsinkiin ei tullut panssarivaunuja kuten Tshekkoslovakiaan, jossa kansa otti vähän vapauksia. Ja vielä Kekkosen viimeisellä kaudella hän esti venäläisten kenraalien tuoman esityksen yhteisistä sotaharjoituksista.
Kekkonen teki sen loukkaamatta ”vihollista” olemalla vastaamatta esitykseen, mikä osoitti heikomman osapuolen vahvuutta. Suomessa ei silloin ollut ketään muuta henkilöä, joka olisi tähän pystynyt.
Suomettuminen ilmaisuna oli saksalainen keksintö ja historiaa tuntemattomat kirjailijat ovat tätä sanaa käyttäneet oman pesän likaamiseen. Suomella ei ole mitään häpeämisen tarvetta. Suomi säilytti itsenäisyytensä erittäin vaikeissa sodan jälkeisissä oloissa. Jos nuoriso lankesi silloin taistolaisiksi, niin he voivat sitä pohtia, samoin muutamat oppositiopoliitikot tekemisiään.
Ja sitten Nato-asia. Suomen kansan enemmistö on Natoa vastaan ja se johtuu selkäytimeen jääneestä kollektiivisesta muistista, eikä sitä pidä aliarvioida. Voidaan myös kysyä, olisiko Natosta apua tositilanteessa? Me voimme joutua kustannusten lisäksi uuden komennon alle ja sillä tavalla heikentää omaa puolustusta.
Valtiolliset suhteet kaikkiin ilmansuuntiin on pidettävä kunnossa ja tässä asiassa presidentti Niinistölle on nostettava hattua, että hän on yrittänyt hoitaa asioita hyvin ja nyt myös uudenvuodenpuhe oli hyvä.
Mutta poliitikoille on muistutettava, että puolustusvoimista on pidettävä huolta.
Ja poliitikoille kysymys ovatko ulkomaalaisten tekemät maakaupat strategisten alueiden lähellä hallinnassa?
Tunnettu viisaus on, että jos haluat rauhaa, valmistaudu sotaan.
Kauno Pietilä
Kalanti