– Tatuoinnissa on kaksi kättä tervehdyksessä. Lisäksi Tanskan ja Suomen liput. Tatuointihetkellä liput tuntuivat tärkeältä, koska Tanskalla ja Suomella on pitkät yhteistyön perinteet, erityisesti Kööpenhaminalla ja Uudellakaupungilla, kertoi yksi merenkulkija Ari Niittyluodolle , joka puhui merimiestatuoinneista merellisessä illassa. Tatuointi oli tälle merimiehelle ystävyysliitto.
Kaikki merimiehet eivät kuitenkaan tatuointeja ottaneet. Syitä oli monia. Yksi kertoi, että äiti kielsi.
Uudessakaupungissa tatuointiyrittäjänä toimiva Markus Kotiranta sanoi puolestaan, että suurimman ryhmän hänen asiakkaissaan muodostavat nykyään nuoret naiset.
Tatuoinnin historia on perin pitkä. Runsaat 5000 vuotta sitten eläneeltä kuuluisalta jäämies Özilta on Ari Niittyluodon mukaan löytynyt noin kuusikymmentä tatuointia. Myös muinaiset kreikkalaiset ja roomalaiset tunsivat tatuoinnin, he tatuoivat ennen kaikkea orjat ja rikolliset.
Manner-Euroopassakin tatuoiminen on ollut hänen mukaansa 1700-luvun lopulta aina 1900-luvun alkupuolelle alimpien sosiaaliluokkien – työläisten, merimiesten, sotilaiden ja rikollisten – kulttuuria.
Aika on kuitenkin muuttunut ja muuttanut käsityksiä.
Monille merimiehille tatuointi kuului erottamattomasti ammattiin, se oli merimiehen merkki. Tatuointeja otettiin usein Kööpenhaminassa, Amsterdamissa ja Antwerpenissä, joiden satamissa oli helppo löytää tiensä tatuoijan luo. Tatuointimalleja oli runsaasti, mutta tietyt kuviot olivat merimiesten erityisessä suosiossa.
– Suosituimpana suomalaisten merimiestatuointien aiheena pidän merimiehen hauta -teemaa. Siinä lienee pohjana ajatus meren vaaroista. Monet tosin taitavat ottaa tämän tatuoinnin ilman erityisen syvää filosofisointiakin, Ari Niittyluoto kertoi.
Suosittuja olivat erityisesti myös lipputatuoinnit ja Usko, toivo ja rakkaus -aihe, joka on siirtynyt myös nykyisiin tatuointeihin.
Tyttö palmun alla siitä tuli. Näin kertoi toinen Ari Niittyluodon haastattelema uusikaupunkilainen merimies. Hän otti tatuoinnin heti ensimmäisellä reissullaan Amsterdamissa. Hän kertoi katuneensa tatuointia vuosikausia, mutta ei enää, kun kaikilla on nykyään tatuointeja. Tatuoinnit ovat olleet hänellä nyt 50 vuotta, mutta ne eivät ole rupsahtaneet, vaikka monet väittävät niin käyvän.
Kolmas haastateltu merimies kertoi, miten hänelle oli alusta asti selvää, että hän ottaa merimiehen merkin. Hän teki sen kuitenkin vasta kolmannella pestillään, kun katsoi olevansa valmis ottamaan tatuoinnin. Se oli perinteinen lipputatuointi, jossa oli Norjan ja Suomen liput. Tällä kansainvälisellä merkillä hän halusi kuulua maailmanlaajuiseen merimiesten veljeskuntaan.
Markus Kotiranta on jo pitkään tehnyt tatuoijan työtä, ensin sivutoimisesti, mutta pian kysyntää oli niin paljon, että työt autotehtaalla saivat jäädä.
– Asiakkaina on monenlaisia ja monen ikäisiä ihmisiä, miehiä ja naisia nuorista vanhuksiin asti. Selvästi erottuva iso ryhmä ovat siis nuoret naiset, hän kertoi merellisessä illassa.
Myös merimiehiä käy hänen asiakkainaan. Ja myös paljon muita, sillä tällä hetkellä jono tatuointiin on niin pitkä, että vuoroaan joutuu odottamaan monta kuukautta.
Merimiestatuoinneista on ilmestynyt tuore kirja, jossa kerrotaan myös kolmen uusikaupunkilaisen merimiehen – Eino Sjöbergin , Kaino Jalosen ja Matti Arolan – tatuoinneista kuvien kera. Kirjan ovat kirjoittaneet Mikko Helsenius ja Jari Ruotsalainen .
Matti Jussila
