
Veljekset Juho ja Jani Kirjasuo työnsivät pulkkansa hurjaan vauhtiin Leijona-puiston pulkkamäessä sunnuntaina. Pojat laskivat uudestaan ja uudestaan ja nauttivat vauhdin hurmasta ja mainiosta säästä, joka kruunasi laskiaissunnuntain. Kirjasuon perhe tuli MLL:n järjestämään laskiaisriehaan hevostalleilta.
– Meillä on poni Laitilassa ja kävimme jo ratsastamassa, perheen äiti Heli Kirjasuo kertoi.
Puistossa oli tarjolla mäenlaskun lisäksi mahdollisuus rapsutella Suomen Karvakaverien koiria, ratsastaa Wasaborgin tallin poneilla tai kiivetä hevoskärryn kyytiin ja nauttia MLL:n tarjoamista mehusta ja makkaroista.
– Järjestimme vastaavan tapahtuman viimeksi 2019. Koronan takia on pidetty taukoa, mutta nyt pääsimme jatkamaan. Yhdistyksen toiminta jatkuu muutenkin normaalisti nyt, kun koronarajoitukset on poistettu, hallituksen jäsen Miia Sjölund kertoi.
Pyhämaassa Raulion Pienviljelijäyhdistys järjesti niin ikään perinteisen laskiaistapahtuman. Ulkoilmahartaudella alkanut tilaisuus jatkui makkaranpaiston, kuntokävelyn ja kenttäpelien parissa.
Yhdistys jakoi myös vauvarahan kaikille viime laskiaisen jälkeen syntyneille tai Pyhämaahan muuttaneille vauvoille.
– Tällä kertaa heitä oli yhdeksän, yhdistyksen puheenjohtaja Elisa Korjus kertoi.
Vauvarahan suuruus on sata euroa ja sen mukana lahjoitettiin myös kaunis kangaskassi sekä pieni mollamaija. Tekstiilit olivat näppärien yhdistysaktiivien tekemiä. Yksi lahjoituksen saaneista vauvoista oli kymmenen kuukauden ikäinen Hilma , joka oli paikalla vanhempiensa Reetta ja Ville-Veikko Lasosen sekä isosisko Alman kanssa.
– Muutimme viime vuonna Nousiaisista. Tarvitsimme lisää tilaa kun perhe kasvoi ja täältä löytyi sopiva talo. Olemme viihtyneet oikein hyvin, Lasoset kertoivat.
5-vuotiasta Almaa ilahdutti laskiaistapahtumassa eniten pieni koira-aitaus, jossa temmelsi kuusiviikkoisia labradorinnoutajan pentuja. Rita Nygårdin kasvattamat pennut pääsivät emonsa kanssa hetkeksi katsomaan suurta maailmaa ja nauttimaan aurinkoisesta päivästä.
Pennuille riitti ihailijoita ja moni olisi varmasti kiinnostunut ottamaan yhden omakseen. Kaikille on kuitenkin jo koti tiedossa.
– Kysyntä on todella kovaa, korona-aikana se on noussut erityisesti. Kodit valitaan hyvin tarkasti, Kennel Upwardsia pitävä Nygård kertoi.
Raulion Pienviljelijäyhdistys täytti viime vuonna 90 vuotta. Yhdistyksessä on noin sata jäsentä ja se kerää toimintaansa varoja muun muassa omasta soppatykistä myytävällä hernekeitolla sekä vuokraamalla pieniä maatalouskoneita.
Pirkko Varjo