Esiintymislava on vapaa Crusellissa

0
Kulttuurikeskus Crusellin vahtimestari Lasse Onninen, kulttuurituottaja Joni Pietiläinen ja kulttuuripalveluiden vastaava Petri Hatakka esittelevät Cruselliin valmistuvaa harrastetilaa.

Tämän viikon perjantaina Uudenkaupungin kulttuurikeskus Crusellissa järjestetään kaupungin ensimmäinen Uki Open Stage, eli lava on vapaa -tapahtuma.

– Haluamme antaa kaikille kiinnostuneille mahdollisuuden esiintymiseen. Lavalle voi nousta yksin tai porukalla ja esittää niin laulua, soittoa, tanssia, lausuntaa, stand upia tai jotain muuta kulttuurin kirjoon kuuluvaa, selvitti Uudenkaupungin kulttuurituottaja Joni Pietiläinen.

Tapahtumaan ei tarvitse edes ilmoittautua ennakkoon.

– Vain jos tarvitsee Crusellin lavalle tiettyjä laitteistoja, niin sitten on hyvä ottaa meihin yhteyttä etukäteen, lisäsi Uudenkaupungin kulttuuripalveluiden vastaava Petri Hatakka.

Vastaava Open Stage -tilaisuus on tarkoitus järjestää seuraavan kerran kesäkuun alussa ja jatkoa on suunnitteilla jo ensi syksylle. Tilaisuus on maksuton niin esiintyjille kuin yleisölle.

– Haluamme näin madaltaa kynnystä ja kannustaa kaupunkilaisia osallistumaan yhdessä tekemiseen ja kokemiseen, totesi Pietiläinen.

Toinen kulttuurikentän uusi toimintamuoto tälle keväälle on luovien ihmisten vertaistukiryhmä.

– Tähän ryhmään ovat tervetulleita kaikki joilla on omia kulttuuriin liittyviä projekteja tai harrastuksia, ja jotka halua keskustella niistä muiden kanssa. Ajatuksena on, että ryhmästä jokainen voisi saada tukea ja neuvoja, ehkä inspiraatiotakin omaan tekemiseen. Joku voi kaivata muiden mielipidettä vaikka omista runoista tai käsitöistä, toinen taas tarvitsee ehkä koeyleisöä omalle esitykselleen ja kolmas taas neuvoa jossain muussa. Kahvikupin ääressä sitten puhutaan näistä yhdessä, selvitti Pietiläinen vertaistukiryhmän tarkoitusta.

Ryhmä on osallistujille maksuton ja kokoontuu Crusellin tiloissa kolmen viikon välein.

Lähiviikkojen aikana valmistuu kulttuurikeskus Crusellin tiloihin myös yleiseen käyttöön tuleva harrastetila.

– Crusellin väestönsuoja järjestetään niin, että jatkossa siellä on mahdollista harrastaa kulttuurin tekemistä joko yksin tai pienellä porukalla. Tilaan tulee bändisoittimet soittamista varten ja muu tila on esimerkiksi taiteen tekijöiden käytössä.

– Toivolle tämän tulevan harrastetilan kannustavan erityisesti lapsia ja nuoria bändiharrastuksen pariin, sillä kaupungilla ei ole vuokrata erillisiä soittotiloja bändeille, totesi Petri Hatakka.

Kulttuurikeskus Crusellissa myös tarjolla monipuolinen konserttikevät. Yksi odotetuimmista konserteista on kolmannen kerran järjestettävä Ukilive. Tälläkin kertaa konsertti striimataan, mutta paikalle maksuttomaan konserttiin otetaan myös yleisöä.

Lisäksi Crusellin lavalle nousee kevään aikana Maarit Hurmerinta duo, Sunny Side Swing Band, Pekka Harmovaara, Edu Kettunen ja Laivaston soittokunta.

Taidenäyttelytoiminta Crusellissa jatkuu myös ja tulossa on näyttely, johon kaikki halukkaat näprääjät voivat osallistua. Edellytyksenä on, että teoksissa käytetty materiaali on kierrätettyä.

– Tämä Kiertorata nimeä kantava taideprojekti on esillä Crusellissa lokakuussa ja sen juryttää viime vuoden ITE-taiteilijaksi valittu Jori Tapio Kalliola . Mukaan voivat kaikki halukkaat ilmoittautua minulle huhtikuun loppuun mennessä. Näin jää vielä koko kesä aikaa työstää omia teoksia, kertoi Joni Pietiläinen.