Esimerkin voimaa ei voi väheksyä

0

Pekingin talviolympialaiset avattiin virallisesti perjantaina. Muutamat lajit ottivat varaslähdön jo keskiviikkona, mutta ensimmäiset mitalit jaetaan tänään lauantaina aamupäivällä.

Kello on Kiinan pääkaupungissa kuusi tuntia edellä, joten kahdeksasta neljään työskenteleville kisojen seuraaminen on hankalaa.

Uusikaunkilaisia urheilijoita ei kisoihin matkannut, mutta laitilalaislähtöinen jääkiekkoilija Susanna Tapani aloitti torstaina jo uransa kolmannet olympialaiset.

Ylipäätään varsinaissuomalaisia urheilijoita nousi Pekingin-koneeseen vähän.

Jääkiekkoilijoista Niklas Friman ja Mikko Lehtonen aloittivat uransa Turussa ja hiihtäjistä Johanna Matintalo on Pöytyältä ja Lauri Vuorinen Perniöstä. Paimiolaisen mäkihyppääjän Niko Kytösahon matka on vielä epävarma koronavirustartunnan vuoksi.

Uudessakaupungissa ei voi harrastaa kaikkia talviolympialajeja, mutta hiihtoladut ja ulkojäät kannustavat urheilun pariin. Tällä hetkellä lähes kaikki ladut ja jäät ovat käyttökunnossa.

Curling nousi vuoden 2006 hopean jälkeen suosioon Suomessa, mutta sen jälkeen huuma on hiipunut. Ugissa pystyi pitkään harrastamaan lajia, mutta nyt lähimmät paikat löytyvät Turusta ja Harjavallasta.

Ampumahiihto on ollut yksi 2000-luvun suosituimpia televisiolajeja Kaisa Mäkäräisen menestyksen ansiosta, mutta laji keskittyy vahvasti tietyille paikkakunnille.

Ruotsissa juniorit ovat jonottaneet lajin pariin viime vuosien menestyksen johdosta, eikä sama ole mahdotonta Suomessakaan. Varsinkin kun näyttää siltä, että uusia menestyjiä on tulossa, ehkä jo näistä kisoista.

Myös Lounais-Suomessa lajia voi harrastaa ja esimerkiksi Kankaanpäästä lähtöisin oleva hiihtäjä Ristomatti Hakola on kilpaillut pyssy selässään.

Kelkkailua ei Suomessa harrasteta, eivätkä alppihiihdon olosuhteetkaan ole parhaimpia, mutta esimerkin voimaa ei voi väheksyä. Huonoistakin lähtökohdista voi nousta lajin huipulle. Pekingissä ei ole suomalaisia pikaluistelijoita, mutta viime vuosikymmenellä mitali oli pari kertaa lähellä, vaikka maasta ei löydy yhtään hallia.

Risto-Matti Kärki