Kaupungin viime vuoden taloudesta tulossa ylijäämäinen

0

Koronaepidemiasta huolimatta Uudenkaupungin kaupungin ja liikelaitosten viime vuosi oli toiminnallisesti ja taloudellisesti kohtuullisen hyvä.

Henkilöstökulut ja palveluiden tarvikkeiden ostot alittivat budjetin ja toimintatuotot olivat budjetoitua isommat, joten kaupungin viime vuoden tilinpäätös on nousemassa 2,4 miljoonaa euroa ylijäämäiseksi ja liikelaitosten kanssa ylijäämä on noin 2,9 miljoonaa euroa.

Kaupungin alkuperäinen talousarvio oli 2 miljoonaa euroa alijäämäinen. Se sisälsi tälle vuodelle siirtyneen 2,5 miljoonan euron kertapoiston, joka syntyy Pohitullin keittiön ja Viikaisten koulun purkamisesta. Kaupungin taseessa on viime vuoden jälkeen kertynyttä ylijäämää noin 17,5 miljoonaa euroa.

– Kaupungin viime vuoden tilinpäätösarvio näyttää olosuhteisiin nähden ihan kelvolliselta. Ilman kertapoiston siirtymistäkin olisimme päässeet plussalle, kaupunginhallituksen puheenjohtaja Raimo Löfstedt (kok.) luonnehti taloutta.

– On tärkeää, että kaupungin tase vahvistuu, koska investointeja on tulossa. Tilikausien tuloksen vaihtelu vähenee jatkossa, kun sote-puoli poistuu eli ennakoitavuus paranee. Kaupungin taloudellista tilannetta on kuitenkin tarkasteltava useamman tilikauden ajalta, jotta saa kokonaiskuvan, mutta meillä mennään oikeaan suuntaan, kaupunginjohtaja Atso Vainio lisäsi.

Korona kasvatti erityisesti terveyspalveluiden kustannuksia, mutta ne katettiin suurilta osin valtion maksamilla koronatuilla. U-soten viiden kunnan alueen koronatuet olivat noin kolme miljoonaa euroa.

Lisäksi kaupunki sai varhaiskasvatuksen ja opetuksen hankkeisiin 300 000 euroa korona-avustuksia, jotka osittain jaksottuvat kahdelle vuodelle.

Korona-avustusten takia kaupungin käyttötalouden toimintatuotot kasvoivat, mutta ne olivat edelleen pienemmät kuin ennen koronaa.

Kaupungin verotulot olivat viime vuonna 0,5 miljoonaa euroa isommat kuin joulukuussa 2020 hyväksytyssä talousarviossa. Verotulot olivat yhteensä 67,9 miljoonaa euroa ja kasvua edellisvuoteen oli 2,2 prosenttia.

Tuloverojen tuotto laski 1,9 miljoonaa euroa, mutta yhteisöverojen liki 3 miljoonan euron kasvu kompensoi vähennyksen. Viime vuonna kaupungin lainakanta oli 2 527 euroa asukasta kohden.