Elämäni ensimmäinen kesätyö oli kotitalon kellarissa. Isäni oli jostain hoksannut urakan. Hän kuskasi kotiin siirappiämpäreitä, jotka piti pestä ja sen jälkeen ne kelpasivat uusiokäyttöön. Jynssäsin siirappiämpäreitä kellarissa. Selkää juili, siirappi tuoksui imelältä ja oli kiinni ämpäreissä kuin liima. Mutta ämpäreitten pesusta kertyi rahaa sen verran, että sain ostettua haaveilemani samettifarkut, Lee Cooperit. Ehkä sisukin sinä kesänä kasvoi.
Seuraavana kesänä pääsin töihin Turun linnaan. Keittiöön tarvittiin keikkatiskareita, kun linnassa oli suuria juhlia ja pitoja. Tiskari täytti tiskikonetta, pesi kattiloita ja lattioita. Työ oli yksitoikkoista, mutta kun työvuoro päättyi aamuneljältä aamulla, linnan ovesta avautuva maisema palkitsi yötyöntekijän. Aurinko oli kipuamassa taivaalle, Aurajoen yllä leijaili usva ja kaupungissa oli hiljaista. Varhainen aamu oli häkellyttävän kaunis.
Sitten pääsin töihin siivousfirmalle. Siivosimme isoa teollisuushallia, jossa valmistettiin muoviosia. Muovipölyä oli kaikkialla, myös nenässä. Oli luksusta, jos työvuorossa pääsikin siivoamaan toimiston puolelle insinöörien työpöytiä. Imuri surrasi ja mielikuvitus laukkasi. Yhden pöydän alla roskiksessa oli joka päivä monta omenan ronttia. Mahtoi kaverilla olla vatsavaivoja. Eräs insinööreistä oli ripustanut seinälleen lapsen piirustuksen, johon oli hahmoteltu kuva isästä. Kuvittelin, miten miehellä oli aina kiire töistä kotiin. Siellä häntä odottivat vaimo, pari lasta ja punaturkkinen pystykorva. Kotona tuoksuivat lihapullat tai karjalanpaisti. En tiedä, mistä mielikuva syntyi.
18-vuotiaana pääsin Osuuskauppaan myymäläharjoittelijaksi. Tuotteissa ei ollut EAN-koodeja, vaan tarrahintalaput, joiden numerot naputeltiin kassakoneelle. Lihatiskillä oppi nopeasti tuntemaan talouskyljykset, etuselät, ulkopaistit, lavan ja potkan. Kun kyljykset olivat tarjouksessa, ne loppuivat nopeasti tiskistä ja kylmähuoneesta haettiin uusi kyljysrivi, josta siivutettiin lisää kyljyksiä. Jäinen kyljysrivi kimpoili lihasahassa kuin kolikko pajatsossa. Niinpä sitten yhtenä kiireisenä työpäivänä aina herttaisesti hymyilevä työkaveri Eine leikkasi kyljyksen mukana myös peukalonsa. Eine kuskattiin päivystykseen, eikä hän sairaalareissun jälkeen palannut enää kauppaan töihin. Kuulin, että Eine oli ryhtynyt ajamaan taksia.
Ylioppilaskeväänä keksimme kahden kaverin kanssa vuokrata kesäkahvilan. Se kesä oli opettavainen. Tilat ja kalusteet olivat valmiina, mutta oli perustettava yhtiö, otettava selvää mikä ero on kommandiittiyhtiöllä ja avoimella yhtiöllä, hankittava astiastot ja kaikki mitä nyt kahvilan pyörittämiseen tarvitaan. Olimme töissä koko kesän, aamusta iltaan seitsemänä päivänä viikossa, silti juuri sitä kesää muistelen erityisellä kaiholla.
Työnantajalle on aina hyvä signaali, jos nuoren cv:stä löytyy merkintöjä kesätöistä. Työnteon oppii työtä tekemällä, mutta kesätyö kasvattaa myös ihmisenä ja valmentaa elämään.
Teija Uitto