Klas Horn ja Kalla pitivät Uuttakaupunkia talvisatamanaan

0
Vuonna 1892 valmistunut Klas Horn oli aiemmin laivaston tykkivene. Se muutettiin merenmittaajien tukialukseksi vuonna 1937 ja alus palveli tässä tehtävässä vielä neljännesvuosisadan. - Markku Jokelan kokoelmat.

Merenmittaajien tukialukset olivat tuttu näky talvisessa Uudessakaupungissa vuosikymmenten ajan. Ensin tuossa tärkeässä tehtävässä toimi entinen laivaston tykkivene Klas Horn ja sen jälkeen tarkoitukseen varta vasten rakennettu Kalla.

Merenmittaus tarjosi työtä monille uusikaupunkilaisille. Erityisen paljon laivoilla palveli saaristolaisia, myös nuoria poikia, joista monille se oli ensimmäinen työpaikka.

Merenmittauksessa tehtiin uusia väyliä ja tarkistettiin olemassa olevia merireittejä. Sillä oli ja on tärkeä merkitys merenkulun ja samalla veneilyn turvallisuudelle. Uudessakaupungissa asemapaikkaansa pitäneellä 3. merenmittausretkikunnalla oli vastuullaan pitkä pätkä Suomen rannikkoa aina Suomenlahden pohjukasta Pohjanlahdelle Rauman merialueelle asti.

Tukialusten lisäksi merenmittauksessa tarvittiin melkoinen määrä apuveneitä, joilla suoritettiin väylien harausta ja luotausta. Nämä mittaveneet ja harat huollettiin ja säilytettiin talvet Uudenkaupungin Veneveistämöllä.

Merelle mittaustöihin lähdettiin yleensä viimeistään vappuna ja takaisin Uuteenkaupupnkiin palattiin pääsääntöisesti markkinoihin mennessä, muistelivat uusikaupunkilaiset Pekka Isaksson, Markku Jokela, Veijo Lindström ja J an-Erik Nyberg merihistorian perinnepiirissä. Osa heistä oli työskennellyt jo Klas Hornissa, osa Kallassa ja osa oli ehtinyt olla mukana molemmissa.

Hekin ovat yhtä lukuunottamatta kotoisin saaristosta. Saaristolaisia olivat merenmittaajista myös muun muassa Arto ja Aulis Jokela Putsaaresta, Tauno Lindström Pohjaisista ja Arvo Saar i Lyökistä.

Uusikaupunkilaisia oli merenmittauksessa mukana paljon muitakin, muun muassa Pertti Laaksonen sekä Pekka Vuorio Vohdensaarelta ja veljekset Tapani, Teuvo, Unto ja Jouko Marttila Lokalahdelta. Ehkä parhaiten muistetaan Klas Hornin ja Kallan pitkäaikainen puosu Väinö Mannonen , jota pidetään puheissa pätevänä ja ahkerana miehenä.

Klas Horn oli rakennettu vuonna 1892 silloisessa Saksassa alunperin Montenegron ruhtinaan huvipurren saattajaksi. Laivan sisustus oli loistelias, esimerkiksi salonki tilattiin Pariisista. Laiva siirtyi myöhemmin Venäjän laivastolle ja vuoden 1918 mullistuksissa se jäi Suomeen. Täällä siitä tehtiin laivaston tykkivene ja alus sai uuden nimensä Klas Horn 1500-luvulla vaikuttaneen amiraalin kunniaksi.

Klas Horn poistettiin laivaston palveluksesta vuonna 1937, jolloin se siirtyi merenmittaajien tukialukseksi. Tässä vaiheessa siitä poistettiin koneet ja höyrykattilat ja laiva liikkui merenmittaustehtävissä apuveneiden hinaamana. Silloin laiva maalattiin myös valkoiseksi muiden merenmittausalusten tavoin.

Helsingin olympialaisissa Klas Hornilla oli erikoistehtävä, sillä se toimi melonta-, soutu- ja purjehduskilpailujen ratatoimistona. Silloin siellä kestittiin myös olympialaisten arvovieraita.

Tuolla matkalla oli mukana myös 16-vuotias Pekka Isaksson.

– Minä olin muun muassa mukana asettamassa soutustadionin poijuja. Jo matka Helsinkiin oli erikoinen. Hankoon saakka matka sujui retkikunnan omin voimin, mutta miehitetyn Porkkalan ympäri meidät hinasi varmuuden vuoksi isompi alus, hän muistelee.

Kalla korvasi Klas Hornin vuonna 1963. Se rakennettiin Rauma-Repolan Loviisan telakalla varta vasten merenmittaustarkoituksiin. Se oli kaksi kertaa suurempi kuin edeltäjänsä ja varustettiin nykyajan mukavuuksilla ja huomattavasti suuremmilla majoitustiloilla.

Kallan asemapaikkana oli talvisin Uudessakaupungissa ensin pitkään Saunasilta ja myöhemmin Suukari ja Janhua.

Kallassakaan ei ollut alunperin konetta eli sitäkin hinattiin luotausveneillä. Vuonna 1985 siihen asennettiin ns. kansiperämoottori, jonka avulla alus pystyi liikkumaan kevyessä tuulessa itsenäisesti. Kalla poistettiin merenmittauskäytöstä vuonna 2002 ja kolme vuotta myöhemmin se myytiin Punaiselle merelle.

Uusikaupunkilaiset merenmittaajaveteraanit muistelivat työtä hyvällä mielellä.

– Hyvä laivalla oli olla. Palkka oli parempi kuin maissa ja työ – esimerkiksi veneen ajaminen – ei ollut erityisen raskasta ja laiva tarjosi ruuan ja majoituksen. Vuosien varrella Suomen saaristo tuli tutuksi, he kertoivat.

Osa merenmittajista oli laivalla työssä ympäri vuoden, mutta moni vain kesäkauden. Tämä koski varsinkin nuoria poikia. Osa miehistä siirtyi talveksi töihin jäänmurtajille.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here