Pyhämaalla sijaitsee komea kallioselänne, jonka osana on Lupanvuori. Vaikka kalliot ovat noin 10 metriä nykyisen merenpinnan yläpuolella on lakialue saanut vuori-päätteen.
Koko eteläinen Suomi on korkokuvaltaan varsin tasaista vaikka maastossa pieniä mäkiä onkin. Vanha kansa on antanut silti näille kalliomäille usein vuori-nimityksen. Laajahko kallioselänne on kallioiden ja soistuneiden notkelmien vaihtelevaa mosaiikkia.
Suomen luonnolle on tyypillisiä metsät, vesistöt ja erilaiset kalliot. Vain pieni osa kallioista on täysin paljaita kasvillisuudesta. Keskimäärin maakamaran peittää muutaman metrin paksuinen moreenikerros, jossa on erilaisia hiekkalaatuja, kuten savea. Paksuimmillaankin moreenikerros on vain noin parikymmentä metriä ja sitten vastaan tulee ikivanha peruskallio.
Lupanvuori on ollut niin kauan jäätiköiden sulamisvesien ja merien tyrskyjen riepottelema, että kallioilta on huuhtoutunut lähes kaikki moreenikerros pois. Vielä tuhansien vuosien jälkeenkään ei kasvillisuus ole kunnolla pystynyt pureutumaan silokallioille. Korkeintaan sammalet ja jäkälät pystyvät juurtumaan kallion pintaan.
Rehevintä kasvillisuus on erilaisissa kallioiden notkelmissa, joissa on rehevämpää kasvillisuutta. Suurimpiin notkelmiin on syntynyt muutamia soita kuten Ruonankurkku, jossa on jo tavallisempia suokasveja, kuten suoheiniä ja saroja.
Aikoinaan Lupanvuori on noussut maankohoamisen seurauksena merestä vain pienenä aaltojen ja tuulen pieksämänä kallioluotona. Tällaisia pieniä luotoja nousee vieläkin merestä. Tuuliselle luodolle pystyy juurtumaan vain muutamia kasveja ja puita, kuten kataja.
Aikoinaan tämä Edväisen kylän liepeillä oleva vuori on ollut ulkoluoto, mutta nyt se kuuluu jo kiinteämmin Pyhämaahan. Kuten yleensäkin luonto on kallioisella vuorella varsin karua. Kasvista on lakialueilla lähinnä kanervaa, variksenmarjaa sekä useita jäkälälajeja. Myös lampaannata ja metsälauha viihtyvät karuissa olosuhteissa.
Ennen tällaisia karuja kallioita ei juuri arvostettu vaan ne olivat kitukasvuisia joutomaita. Nykyisin metsälaissa kallioiset joutomaat luetaan jo erityisen tärkeisiin luontotyyppeihin, joita suojellaankin. Toki kaikkia laajoja kallioselänteitä ei lueta näihin tärkeisiin lakialueisiin.
Lupanvuorellakin pystyy aistimaan palan siitä alkuperäisestä luonnosta, jollaista täällä kenties oli ennen jääkautta. Avaraa ja aukeaa peruskalliota, jossa ei juuri kasvillisuutta ollut. Vaikka alueen metsät ovat etupäässä talousmetsiä, voi kallioilta löytää varsin luonnontilaistakin kalliomännikköä.
Vanhoissa kalliopetäjissä on paksu kilpikaarnainen kuori, joka on kestänyt kenties lukuisiakin metsäpaloja. Koska kalliomänniköissä aluskasvillisuus on niukkaa, metsäpalot, leviävät usein tuulen avittamana latvapaloina. Pohjanlahden rantamilla kasvillisuus on paikoin rehevää. Meren pohjasta irtoaa vanhaa ja kuollutta rakkolevää ja levät huuhtoutuvat ja kasaantuvat rannoille. Monet kasvit viihtyvät ja juurtuvat tähän hapekkaaseen levämattoon.
Muun muassa merisaunio ja meriasteri viihtyvät alueen rannoilla. Kallioiden linnustoon kuuluu muun muassa metsäkirvinen, kulorastas, punakylkirastas, käpytikka, palokärki ja helmipöllö. Keväällä muuttoaikaan alueen yli lentään tuhansittain muuttolintuja, joiden päämuuttoreitin varrelle alue sijoittuu.
Lupanvuorella on myös maisemallista arvoa. Vuori näkyy komeana kohoumana varsin kauas ja myös vuorelta on paikoin näkymiä puiden lomitse merelle. Lupanvuori on näyttävä kallio ja se nousee varsin nopeasti kymmenen metrin korkeuteen. Alueen rannoilla onkin paikoin komeita lähes pystysuoria rantakallioita.
Varsinkin rapakivialueilla rapakivellä on tapana muodostaa jyrkkiä seinämiä. Rapakiveä esiintyy Porin ja Uudenkaupungin alueilla. Rapakivi on eräänlainen graniitin muunnos. Rapakivikalliot ovat usein punertavia.
Nykyisin Lupanvuori on kenties parhaiten tunnettu ns. Ryssänuuneista, joka on kansan antama nimitys. Ilmeisesti venäläinen saaristolaivasto on rakentanut uunit Isonvihan ja Suomensodan aikana vuosina 1713–1721 ja 1809–1908. Nimi on otettu suoraan ruotsinkielisestä nimestä ryssugn.
