Korihaiden peli-ilme kadoksissa

0
Petteri Koposen Helsinki Seagulls oli tyly vieras Korihaille perjantaina.

Jos Korihaiden otteista paistoi keskiviikon pelissä ensimmäisellä puoliajalla rentous ja peli-ilo, niin perjantaina Korisliiga-ottelussa Helsinki Seagullsia vastaan kumpaakaan ei ollut havaittavissa. Sarjakakkonen hallitsi ylösheitosta lähtien pelitilanteita ja otti varsin rutiininomaisen 96–70-vierasvoiton.

Ensiminuuteista lähtien tuntui siltä, että Korihailla ei ollut ottelusta mitään otetta. Vierasjoukkue siirtyi heti kolmen minuutin pelin jälkeen 9–0-johtoon ja ikävä sanoa, mutta tuntui kuin ottelu olisi sillä hetkellä jo taputeltu.

Joukkueiden toteutuksessa oli isoja eroja. Seagulls pyöritti kuvioitaan kärsivällisesti ja fiksusti, kunnes kuviosta löytyi vapaa optio korintekotilanteeseen. Perjantaina ne olivat joko vapaita kolmen pisteen heittoja tai selkäskriineillä tehtyjä leikkauksia korille.

Korihait puolestaan sai hyökkäyskuvioista tehtyä ainoastaan pari kolme korinteko-optiota. Kun Seagullsin tasoinen joukkue puolustaa ne hyvin, ei haiparven pelaajille jäänyt muuta vaihtoehtoa, kuin rakentaa itse korintekotilanne. Yleensä se oli haastettu ajo puolustajien keskelle ja vaikea heittoyritys. Tämä on ollut valitettavan tuttu tilanne tällä kaudella Korihaiden osalta.

– Siinä oli kauhea ero joukkueiden välillä, miten puolustetaan, hyökätään ja toteutetaan asioita. Meidän hyökkäys oli kuin hidastetusta elokuvasta, paluun penkin taakse tehnyt päävalmentaja Jarno Nikula puhisi lehdistötilaisuudessa.

Kolmannen neljänneksen alussa Korihait onnistui kaventamaan vierasjohdon 12 pisteeseen (37–49), mutta muuten ero pysyi 20 pisteen suuremmalla puolella.

Viimeisten minuuttien aikana Trey Zeigler (16pist/7lev) ja Jalen Jackson (14pist/2lev) pitivät keskenään kilpaa siitä, kumpi saa hankittua enemmän typeriä heitonvalintoja sen sijaan, että palloa olisi tarjottu enemmän kaarelle Sebastian Lindbergille (10pist) tai Tommi Lehtoselle (4pist).

– Ennen kaikkea olen huolissani joukkueen hengestä ja taistelemisesta loppuun asti. ”Sebu” ja Tommi olivat ne pelaajat tässä joukkueessa, jotka taistelivat tänään, Nikula kehui nuoria pelaajiaan.

Mitchell Smith (9pist) liukastui toisella neljänneksellä parketilla ja löi ikävännäköisesti päänsä parkettiin. Hänet vietiin puoliajan jälkeen jatkotutkimuksiin.

Vierasjoukkueesta parhaat pistemiehet olivat Lassi Nikkarinen (16pist) ja Antti Kanervo (15pist). Ensimmäistä kertaa sitten syksyn 2007 Uudessakaupungissa pelannut Petteri Koponen nakutti kuusi pistettä ja antoi viisi syöttöä.

Korihaiden runkosarjaa on jäljellä kaksi ottelua. Ensi tiistaina joukkue kohtaa kotona BC Nokian ja torstaina Loimaan Bisonsin vieraskentällä. Kymmenen ottelun alempi jatkosarja alkaa keskiviikkona 16. helmikuuta.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here