Kouluruoan laadulle ei seurantaryhmää

0
Kouluruoan laatu on puhuttanut kaupungissa.

Viime syksynä SDP:n valtuustoryhmä teki aloitteen, jossa se esitti, että kaupunginhallitus nimeäisi seurantaryhmän päiväkotien, koulujen ja vanhuspalveluyksiköiden ruoan laadun ja kustannusten toteutumisen seuraamiseksi.

Aloitetta on tämän kevään aikana käsitelty kaupungin eri lautakunnissa ja maanantaina kaupunginhallitus päätti äänestyksen jälkeen, ettei seurantaryhmää perusteta.

Esityksen siitä, ettei seurantaryhmää perustettaisi, teki Tapio Pääkkö (kesk.) ja hänen ehdotustaan kannatti Johanna Hurme (ps.) Pääkkö totesi esityksessään, ettei seurantaryhmää perustettaisi, koska asia kuuluu ruokapalvelupäällikön toimenkuvaan.

Äänin 7–4 kaupunginhallitus päätti, ettei seurantaryhmää perusteta. Seurantaryhmän kannalla olivat SDP:n edustajat, sitä vastaan äänestivät kokoomus, keskusta ja perussuomalaiset.